» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa A oli joutunut 4.10.2005 työmatkallaan liikenneonnettomuuteen, jossa hänen päänsä oli retkahtanut maansiirtoauton törmätessä hänen kuljettamansa ajoneuvon perään. A:lle oli maksettu niskan venähdyksestä tapaturmavakuutuslain mukaisia korvauksia työkyvyttömyydestä 30.6.2006 saakka. KKO:n tuli ratkaista, ovatko piiskaniskuvamma ja A:n pitkittyneet niska-hartiaseudun ja raajojen oireet syy-yhteydessä hänelle 4.10.2005 sattuneeseen tapaturmaan 30.6.2006 jälkeenkin sekä ovatko masennus ja neuropsykologinen oireisto syy-yhteydessä mainittuun tapaturmaan.
Tapaturmavakuutuslain 1 §:n 1 momentin ja 4 §:n 1 momentin nojalla työntekijällä on oikeus saada mainitun lain mukaista korvausta häntä kohdanneen työtapaturman aiheuttamasta vammasta tai sairaudesta. Vamma tai sairaus on oikeuskäytännössä katsottu tapaturman aiheuttamaksi, mikäli tapaturman ja vamman tai sairauden välillä on lääketieteellisesti arvioiden todennäköinen syy-seuraussuhde.
Valvira oli 20.8.2010 päivätyssä lausunnossaan lausunut, että lääketieteellisen tietämyksen ja kokemuksen perusteella A:n pitkittyneiden niska-hartiaseudun ja raajojen oireiden 30.6.2006 jälkeenkin voidaan katsoa olevan syy-yhteydessä hänelle 4.10.2005 sattuneeseen tapaturmaan. Samassa lausunnossaan Valvira oli lausunut käsityksenään, että myös A:lla todettu masennus ja neuropsykologinen oireisto olivat todennäköisessä syy-yhteydessä mainittuun tapaturmaan.
A:lla ei ollut käytettävissä olevan selvityksen mukaan ollut merkittäviä niska-hartiaseudun ja raajojen oireita ennen tapaturmaa. KKO totesi, että A:lle 4.10.2005 sattuneen piiskaniskuvamman ja 30.6.2006 jälkeen jatkuneiden niskahartiaseudun ja raajojen oireiden lääketieteellisen syy-yhteyden puolesta puhuvia seikkoja voidaan pitää painavampina kuin syy-yhteyttä vastaan puhuvia seikkoja, joten oireiden voidaan katsoa olevan todennäköisessä syy-yhteydessä hänelle 4.10.2005 sattuneeseen tapaturmaan 30.6.2006 jälkeenkin.
A:lla oli esiintynyt masentuneisuutta syksystä 2006 lukien, ja hänen oli selvitetty poteneen varsinaista mielenterveyden häiriöksi luokiteltavaa masennustilaa helmikuusta 2007 lukien, jolloin hänelle oli psykiatrian poliklinikalla suoritettujen tutkimusten perusteella annettu keskivaikeaa masennusta koskeva diagnoosi. Lisäksi maaliskuussa 2007 suoritetussa neuropsykologisessa tutkimuksessa hänellä oli todettu yleisen prosessoinnin hitautta ja jähmeyttä sekä kielellisen mieleenpainamisen ponnettomuutta. Käytettävissä olevan selvityksen mukaan A:n potema masennus ja neuropsykologinen oireisto olivat jatkuneet edelleen.
KKO katsoi A:n kärsineen siinä määrin intensiivisestä kipuoireistosta, että se on pitkittyessään ollut omiaan aiheuttamaan, ylläpitämään ja vahvistamaan masennusta mahdollisesta yksilöllisestä alttiudesta riippumattakin. A:lla ei ollut esiintynyt masennusta tai psyykkisiä oireita ennen tapaturmaa, eikä hänellä ollut osoitettu esiintyneen tapaturman ohella muita merkittäviä masennuksen syntyyn vaikuttavia tekijöitä. A:lle sattuneen tapaturman aiheuttaman vamman, siitä johtuneen pitkäaikaisen ja ankaran kiputilan ja hänelle sittemmin kehittyneen masennuksen välillä vallitsee nykyisen lääketieteellisen käsityksen mukaan todennäköinen syy-yhteys, joten A:lla on oikeus saada tapaturmavakuutuslain mukaista korvausta masennuksesta. A:n neuropsykologiseksi oireistoksi nimetty oirekuva on käytettävissä olevan selvityksen mukaan myös liittynyt hänen potemaansa masennukseen. Vakuutusoikeuden päätös, jolla korvausta määrättiin vain 30.6.2006 asti, kumottiin.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa