Minilex - Lakipuhelin

Työtauolla sattuneen tapaturman korvaaminen työtapaturmana – KKO:1992:6

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Tapaturmakorvaus
    Työntekijän tapaturmakorvaus
    Työstä johtuvat olosuhteet

Tapauksessa oli kyse työntekijälle sattuneesta tapaturmasta työtauolla ja siitä, oliko vakuutusyhtiö korvausvelvollinen työtapaturman perusteella. Tapauksessa A työskenteli X Oy:ssä. Aurinkoisena toukokuun päivänä A meni syömään eväitään työaikaan kuuluneella 20 minuutin tauolla ikkunasta kattotasanteelle. A pudottautui ikkunalaudalta 1–1,5 metrin matkan alla olleelle tasanteelle. Hänen nilkkansa nyrjähti pudotuksessa. A vaati vakuutusyhtiöltä korvauksia työtapaturman perusteella nilkkansa nyrjähtämisestä.

Vakuutusyhtiö ei suostunut maksamaan A:lle korvauksia. Vakuutusyhtiön mielestä tapaturma ei ollut aiheutunut työssä tai sellaisissa olosuhteissa, että kyseessä olisi työtapaturma. Tapaturmalautakunta hylkäsi A:n vaatimukset. Tapaturmalautakunta katsoi, että työpaikalla oli ruokala ateriointia varten ja tapaturma oli aiheutunut lähinnä vapaa-ajan vieton kaltaisessa toiminnassa. Vakuutusoikeus ei muuttanut tapaturmalautakunnan ratkaisua. Myös vakuutusoikeus totesi, ettei kyseessä ollut työtapaturma.

Korkein oikeus kumosi vakuutusoikeuden ratkaisun ja velvoitti vakuutusyhtiön maksamaan A:lle korvauksia työtapaturman perusteella. Korkein oikeus totesi ratkaisunsa perusteluissa, että vaikka työpaikalla oli ruokala, työntekijät viettivät yleisesti taukojansa kattotasanteella aurinkoisina päivinä kevät- ja kesäaikaan. X Oy oli työnantajana tietoinen tästä työntekijöiden toiminnasta. Olosuhteet olivat tapauksessa tämän perusteella sellaiset, että A:n tapaturma oli aiheutunut työstä johtuneissa olosuhteissa työpaikalla. Kyseessä oli siten työtapaturma ja vakuutusyhtiö oli korvausvelvollinen.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]