» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli oikeudellisena kysymyksenä, oliko lunastustoimi johtanut siihen, että liikkeenharjoittaminen oli vaikeutunut siinä määrin, että toiminta jouduttiin lopettamaan, minkä johdosta huoltamotoimintaa harjoittanut yrittäjä olisi ollut oikeutettu vahingonkorvaukseen lunastuslain erityissäännöksen (37 § 1 mom) perusteella.
Maantietoimituksessa määrättiin lunastettavaksi osa kiinteistöä, minkä seurauksena suora ajoliittymä maantielle poistui ja tilan pinta-ala pieneni. Tämän jälkeen yritys lopetti toiminnan kiinteistöllä. Oy Teboil Ab:lle vuonna 1967 myönnetyssä liittymäluvassa oli mainittu, että liittymä on tilapäinen valtatien risteysjärjestelyyn tai rakennuskaavan mukaiseen järjestelyyn saakka, jolloin liittymä on mahdollisesti purettava ja kulku tontille on järjestettävä sen takana olevan yksityistien kautta.
Oy Teboil Ab vaati lunastustoimituksessa liikkeenharjoittamisen lopettamisesta vahingonkorvausta yritystulon menetyksenä vuosilta 2008 - 2025 yhteensä 409 299 euroa. Lunastustoimikunta päätti korvata menetykset ainoastaan kahden vuoden ajalta. Tämän jälkeen Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus valitti maaoikeuteen ja vaati yritystulon menetyksestä määrättyä korvausta kokonaan poistettavaksi.
Maaoikeuden mukaan yrityksen toiminnan loppumisen kannalta ratkaisevaa oli suoran ajoliittymän poistuminen. Tontin pinta-alan pienenemiselle ei annettu arvioinnissa merkitystä, koska kaikissa alueelle laadituissa kaavoissa huoltoasematonttia ei ollut kaavoitettu nykyistä laajempana ja omistuksen epäyhtenäisyys ja kaavan mukaiset katujärjestelyt eivät olleet tienpitäjän vastuulla. Yrityksen olisi pitänyt olla koko ajan tietoinen siitä, että liittymä jakeluasemalle saattaa katketa ja jakeluaseman toiminta tämän vuoksi muuttua taloudellisesti kannattamattomaksi. Lisäksi alueelle myönnetyissä luvissa ja luvista annetuissa lausunnoissa oli todettu, että yrityksellä ei ole oikeutta saada korvausta mahdollisesti tehtävien liikennejärjestelyjen perusteella. Näiden seikkojen vuoksi maaoikeus kumosi yritystulon menetyksestä määrätyn korvauksen.
Valitusluvan myöntämisen jälkeen asia siirtyi korkeimman oikeuden käsiteltäväksi. Korkeimman oikeuden mukaan oli kysymyksenä, oliko yhtiöllä oikeus saada korvausta toiminnan lopettamisen johdosta sille aiheutuneesta yritystulon menetyksestä sen perusteella, että tiejärjestelyn yhteydessä suora tieliittymä kiinteistölle oli katkaistu tai vaihtoehtoisesti sen perusteella, että kiinteistön pinta-ala oli pienentynyt liikennealueen lunastamisen vuoksi.
Korkein oikeus totesi, ettei yhtiö ollut voinut perustellusti lähteä siitä, että liittymän käyttö olisi ollut pysyvää, koska se oli alusta alkaen liittymäluvan ehdon ja vahvistettujen kaavojen perusteella voinut varautua siihen, että maantien järjestelyjen toteutuessa kulku kiinteistölle olisi täytynyt järjestää asemakaavassa osoitetulla tavalla. Tämän vuoksi liittymän katkaisemisella ei ollut korkeimman oikeuden mukaan sellaista yhteyttä toiminnan lopettamisen johdosta yhtiölle aiheutuneeseen tappioon, että tienpitäjä olisi ollut siitä vastuussa. Siten yhtiöllä ei ollut oikeutta korvaukseen toiminnan lopettamisesta johtuvasta yritystulon menetyksestä. Vaikka yhtiön kiinteistön pienenemisen katsottiin sinällään johtuneen tiehankkeesta, maantietoimituksessa oli kuitenkin katsottu, ettei tienpitäjällä ollut tiehankkeen johdosta velvollisuutta lunastaa jäljelle jäänyttä kiinteistöä. Korkeimman oikeuden mukaan asiassa ei muutoinkaan oltu esitetty sellaista selvitystä, että toiminnan lopettaminen kiinteistöllä olisi johtunut nimenomaan sen alueen pienenemisestä.
Korkein oikeus ei muuttanut maaoikeuden tuomiota, koska se katsoi, ettei yhtiöllä ollut oikeutta saada tienpitäjältä korvausta toiminnan lopettamisen johdosta aiheutuneesta yritystulon menetyksestä sen perusteella, että liittymä katkaistiin, eikä myöskään sen perusteella, että toiminta olisi loppunut kiinteistön pinta-alan pienenemisen vuoksi.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa