» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse työntekijän oikeudesta vakuutuskorvauksiin työtapaturman perusteella, kun työntekijän ranne murtui työssä. Tapauksessa työssä ollessaan A hyppäsi alas kuorma-autosta. Samalla hän otti vasemmalla kädellään tukea auton lokasuojasta. Tässä yhteydessä hänen kätensä vääntyi napsahtaen ranteesta yliojennukseen. Myöhemmin ranne kipeytyi ja turposi. Röntgenkuvauksissa ranteessa ei havaittu murtumaa. Lääkäri totesi rannevaivan ranteen venähdykseksi ja määräsi A:lle viisi sairauslomapäivää. Vajaan kahden kuukauden jälkeen A kävi lääkärissä uudelleen kahtena eri kertana rannevaivan jatkuttua. Silloin röntgenkuvauksissa hänellä havaittiin vasemman ranteen puolikuuluun murtuma. Myöhemmin A:lla todettiin olevan puolikuuluun pehmennystauti. A vaati vakuutusyhtiöltä korvauksia työtapaturman perusteella.
Vakuutusyhtiö oli aikaisemmin myöntänyt A:lle vasemman ranteen venähdysvamman perusteella korvauksia viideltä päivältä 100 prosentin työkyvyn alentuman mukaisesti. Tämän jälkeen A ei kuitenkaan enää ollut oikeutettu korvauksiin. Ensimmäisenä muutoksenhakuasteena tapaturmalautakunta ei muuttanut vakuutusyhtiön ratkaisua. Tapaturmalautakunta katsoi, ettei A:n vasemman ranteen puolikuuluun murtuma ollut aiheutunut tapauksessa esitetyllä vammautumismekanismilla. Vakuutusoikeus ei muuttanut tapaturmalautakunnan ratkaisua.
Korkein oikeus kumosi vakuutusoikeuden ratkaisun ja velvoitti vakuutusyhtiön maksamaan A:lle korvauksia vasemman ranteen puolikuuluun murtuman ja pehmennystaudin perusteella. Korkein oikeus katsoi, että puolikuuluun murtuma ja pehmennystauti olivat aiheutuneet A:lle tapaturman seurauksesta.
Korkein oikeus viittasi ratkaisunsa perusteluissa Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausuntoon ja totesi, että ranteen vammautumistapa ja vammautumisen voimakkuus olivat riittävät aiheuttamaan A:n ranteeseen puolikuuluun murtuman, jonka tavanomainen seuraus oli pehmennystauti. Lisäksi yleisesti ranneluiden murtumia ei välttämättä havaita röntgenkuvauksissa kovin pian murtumasta. Tämän perusteella huomioiden A:n rannevaivan jatkumisen tapaturman jälkeen, korkein oikeus piti todennäköisenä, että murtuma oli aiheutunut tapaturmasta ja vakuutusyhtiö oli korvausvelvollinen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa