» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa A:lla, joka oli syntynyt vuonna 1936 ja 2005 kuollut eläkkeellä ollut lämmittäjä, oli todettu joulukuussa 2004 keuhkosyöpä. A ja sittemmin hänen kuolinpesänsä olivat hakeneet korvauksia ammattitautilainsäädännön perusteella katsoen A:n keuhkosyövän aiheutuneen työperäisestä asbestialtistumisesta. Ammattitautilain 1 §:n 1 momentin mukaan ammattitaudilla tarkoitetaan sairautta, joka laissa tarkemmin määritellyssä työssä todennäköisesti on pääasiallisesti aiheutunut fysikaalisista, kemiallisista tai biologisista tekijöistä. Lain 2 §:n ja ammattitautiasetuksen 2 §:n mukaan sairauden ja työssä esiintyvän fysikaalisen, kemiallisen tai biologisen tekijän välisen syy-yhteyden katsotaan olevan olemassa silloin, kun asetuksessa mainittua tekijää on ollut työssä siinä määrin, että sen altistava vaikutus riittää aikaansaamaan tämän sairauden, jollei osoittaudu, että sairaus on selvästi aiheutunut työn ulkopuolisesta altistuksesta. Asetuksen 3 §:n mukaan kemiallisia tekijöitä ovat muun muassa mineraalipölyt sekä niihin liittyviä tyypillisiä sairauden muotoja esimerkiksi asbestin aiheuttama keuhkosyöpä. KKO:n piti ratkaista, että oliko A:lla todettu keuhkosyöpä aiheutunut todennäköisesti pääasiallisesti työperäisestä asbestialtistumisesta ja oliko se korvattava ammattitautina.
KKO katsoi asiassa esitetyn selvityksen perusteella, että A oli altistunut asbestille merkittävästi työssään Helsingin Energian palveluksessa Salmisaaren Y voimalaitoksella vuosina 1974-84 eli noin 11 vuoden ajan. A oli lisäksi altistunut asbestille todennäköisesti ainakin vuosihuoltojen yhteydessä työskennellessään mainitun työnantajan palveluksessa Suvilahden voimalaitoksella vuosina 1973-74. A oli mahdollisesti altistunut asbestille jossain määrin myös työskennellessään höyryaluksilla vuosina 1956-62 ja jäänmurtajalla vuonna 1964 sekä Helsingin kaupungin Satamalaitoksen palveluksessa vuosina 1964-73.
A:n työperäisen asbestialtistumisen aiheuttamaan keuhkosyöpään viittaasi lisäksi hänen ruumiinavauksensa yhteydessä suoritettu asbestikuitututkimus, jossa hänen keuhkokudoksensa asbestipitoisuus oli ollut 2,3 miljoonaa asbestikuitua grammassa keuhkon kuivapainoa. Mainittu näyte oli sisältänyt pelkkiä amfibolikuituja ja krokidoliitin (sininen asbesti) osuus oli ollut yli puolet todetuista asbestikuiduista, mikä oli myös viitannut vahvasti työperäiseen altistumislähteeseen. Työlääketieteellisen tietämyksen mukaan krokidoliittia on käytetty lähinnä ruiskueristyksiin ja sitä pidetään vaarallisimpana asbestikuituna keuhkosyövän riskiä ajatellen. Käytettävissä olevasta selvityksestä ilmeni myös, että Helsingin kaupungin energialaitoksen voimalaitoksissa oli ruiskutettu sinistä asbestia vuosihuolloissa kesään 1974 saakka. A:n työperäiseen asbestialtistumiseen sopi myös niin sanottu latenssiaika eli hänen viimeisestä asbestialtistumisestaan oli hänen sairastumiseensa keuhkosyöpään vuonna 2004 kulunut yli 20 vuotta. A:n työperäistä asbestialtistumista ja sen riittävyyttä tukevat lisäksi hänen keuhkoissaan todetut molemminpuoliset keuhkopussin plakit, keuhkoissa todetut asbestikappaleet ja sidekudoksen määrän lisääntyminen.
Käytettävissä olevan selvityksen mukaan A on lopettanut tupakoinnin vuonna 1957. Asiassa ei ole selvitystä siitä, kuinka pitkään A oli tupakoinut. Näin ollen tupakoinnin osuutta A:n keuhkosyövän syntymisessä ei voida ottaa arvioinnissa huomioon. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että kaupunki-ilman ja muun ympäristöilman asbestikuitupitoisuudet ovat terveyden kannalta siinä määrin pieniä, että niillä ei voida katsoa olevan merkitystä asiassa. Työperäisen asbestialtistumisen aiheuttaman keuhkosyövän korvattavuuden edellytyksenä ei myöskään ole asbestoosin sairastaminen.
Näillä perusteilla KKO katsoi, että A:lla todettu keuhkosyöpä oli aiheutunut todennäköisesti pääasiallisesti hänen työperäisestä asbestialtistuksestaan ja näin ollen keuhkosyöpä oli korvattava ammattitautina.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa