Minilex - Lakipuhelin

Konkurssipesään kuuluva omaisuus ja omistuksenpidätysehto - KKO:2016:46

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Konkurssi
    Konkurssipesään kuuluva omaisuus
    omistuksenpidätys

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2016:46 A Oy oli toimittanut B Oy:lle ovien valmistuksessa käytettävää peltiä. Ennen peltien toimitusta A Oy sekä B Oy olivat sopineet omistuksenpidätysehdosta ja siitä, ettei peltejä saanut käyttää ennen kauppahinnan maksamista. Peltien toimituksen jälkeen, mutta ennen kauppahinnan maksamista B Oy oli asetettu konkurssiin. A Oy vaati kanteessaan, että B Oy:n konkurssipesä velvoitetaan korvaaman sille toimituksen arvo, sillä B Oy:llä ei ollut ollut oikeutta ennen kauppahinnan maksamista käyttää peltejä omassa tuotannossaan. B Oy:n konkurssipesä katsoi, että A Oy ei ollut tehokkaasti pidättänyt peltien hallintaan oikeutta taikka muuten järjestellyt omistuksenpidätystä siten, ettei peltejä olisi alettu käyttää tuotannossa ennen niiden maksamista.

Käräjäoikeus oli katsonut selvitetyksi, että A Oy ja B Oy olivat ennen peltien toimittamista B Oy:lle sopineet, että pellit olivat A Oy:n omaisuutta, kunnes kauppahinta oli maksettu ja ettei niitä käytettäisi B Oy:n tuotannossa ennen kuin kauppahinta oli maksettu. Näin ollen omistuksenpidätysehto oli konkurssipesää kohtaan käräjäoikeuden tuomion mukaan tehokas.

Konkurssilain 5 luvun 6 §:n mukaan velallisen hallinnassa oleva sivullisen omaisuus, jotka voidaan erottaa velallisen omaisuudesta, ei kuulu konkurssipesään. Sivullisen omaisuus on luovutettava omistajalle tai tämän määräämälle sellaisin ehdoin, joiden täyttämistä konkurssipesällä on oikeus vaatia. Niin ikään konkurssilain 5 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan omistuksenpidätys- tai takaisinottoehto on konkurssipesää kohtaan tehoton silloin, kun velallisella on ehdosta huolimatta oikeus luovuttaa omaisuus edelleen, liittää se muuhun omaisuuteen tai muutoin määrä omaisuudesta omistajan tavoin. Lain esitöiden mukaan omistuksenpidätysehto ei sido konkurssipesää, kun ostajalla on sopimuksen mukaan oikeus ilman luovuttajan suostumusta liittää myyty omaisuus muuhun omaisuuteen synnyttäen ainesosa- tai tarpeistosuhteen.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin henkilötodistelun perusteella, että asiassa voitiin pitää selvitettynä, että osapuolten todellinen tarkoitus oli ollut sopia peltien käytön rajoittamisesta ennen kauppahinnan maksamista. Korkein oikeus arvioi, mitä myyjä eli A Oy oli voinut olosuhteista päätellä ja kuinka myyjä oli olosuhteisiin suhtautunut. Sopimuksessa myönnetty maksuaika ei ollut osoittanut, että myyjä olisi hyväksynyt peltien käyttämisen ennen niiden maksamista vaan se oli merkinnyt ajankohtaa, jolloin kauppahinta olisi viimeistään tullut maksaa. Niin ikään arvioinnin keskiössä oli osapuolten välinen sopimus. Korkein oikeus katsoi, että konkurssipesän, joka väittää, että ostajalla olisi katsottava olleen vastoin sopimuksen muotoilua oikeus peltien käyttämiseen jo ennen niiden maksamista, tulee myöskin näyttää tämä toteen. B Oy:n konkurssipesä ei ollut kyennyt näyttämään, ett A Oy olisi vastoin sopimusehtoa osoittanut hyväksyvänsä peltien käyttäminen jo ennen kauppahinnan maksamista. Näin ollen korkein oikeus piti omistuksenpidätysehtoa sitovana konkurssipesään nähden ja velvoitti konkurssipesän korvaamaan A Oy:lle ovipeltitoimituksen arvon.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]