Minilex - Lakipuhelin

KKO:2005:36

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Yrityskiinnitys
    Konkurssi

Otsikko: Yrityskiinnityksen katsottiin ulottuvan myös siihen omaisuuteen, joka oli hankittu konkurssipesään velkojien jatkettua velallisen liiketoimintaa. Ks. KKO:1976-II-69.

Tapauksessa konkurssipesän velkojat olivat jatkaneet konkurssiin menneen yrityksen liiketoimintaa. Velkojainkokous päätti, ettei liiketoiminnan jatkamisesta kertynyt tuotto kuulunut yrityskiinnityksen alaiseen omaisuuteen. Velkojista Oulun Osuuspankki vastusti jakoa ja ilmoitti tyytymättömyyttä velkojainkokouksen päätökseen. Tämän jälkeen se vaati hakemuksessaan käräjäoikeudelle velkojainkokouksen päätöksen ja lopputilityksen kumoamista siltä osin kuin liiketoiminnan jatkamisesta kertyneen tuoton ei ollut katsottu kuuluvan yrityskiinnityksen alaiseen omaisuuteen. Verovirasto, yksi velkojista, vaati hakemuksen hylkäämistä. Konkurssihallinto katsoi tuottona saadun omaisuuden kuuluvan yrityskiinnityksen piiriin.

Käräjäoikeus lausui, että yrityskiinnityslain 7 §:n mukaan yrityskiinnitys tuotti panttioikeuden elinkeinonharjoittajan kiinnityskelpoiseen omaisuuteen. Käräjäoikeuden mukaan lain 11 §:ssä ilmaistut seikat ilmensivät yrityskiinnityksen pysyvyyttä. Se viittasi korkeimman oikeuden ratkaisuun 1976 II 69, jonka mukaan irtaimistokiinnityksen tuottama etuoikeus kohdistui myös sellaiseen omaisuuteen, joka oli velkojien jatkettua velallisen elinkeinoa hankittu konkurssipesään. Käräjäoikeus viittasi toisaalta myös ruotsalaiseen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan liiketoiminnan tulos ei olisi ollut yrityskiinnityksen alaista omaisuutta, sekä oikeuskirjallisuuden kannanottoihin, joita se piti kuitenkin lainsäädännön nykytilaan nähden vanhentuneina. Se päätyi lopulta lopputulokseen, jonka mukaan yrityskiinnityksen tuottama etuoikeus ulottui myös konkurssipesän harjoittaman velallisen elinkeinotoiminnan tuottoon. Se huomautti, että osa tuotosta tuli kaikkien velkojien hyväksi, koska yrityskiinnitys tuotti etuoikeuden vain velkojien maksunsaantijärjestyksestä annetun lain mukaiseen osuuteen. Käräjäoikeus kumosi velkojainkokouksen päätöksen ja lopputilityksen.

Verovirasto valitti hovioikeuteen, joka ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. Verovirasto haki valituslupaa. Saatuaan valitusluvan se vaati, että hovioikeuden päätös kumottaisiin ja velkojainkokouksen päätös jätettäisiin voimaan.

Korkein oikeus totesi, ettei yrityskiinnityksestä annetussa laissa ollut säännöstä siitä, minkä ajankohdan perusteella kiinnityksenalainen omaisuus määritetään silloin, kun velallinen asetetaan konkurssiin. Se viittasi jo käräjäoikeuden mainitsemaan ratkaisuun KKO 1976 II 69. Korkeimman oikeuden mukaan tavallisten velkojien asema oli lainmuutosten myötä parantunut yrityskiinnitysvelkojiin nähden. Se katsoi, ettei vuoden 1976 jälkeen ollut tapahtunut sellaisia yrityskiinnityksen haltijoiden ja etuoikeudettomien velkojien keskinäisiä suhteita koskevia muutoksia, että olisi ollut perusteltua aihetta poiketa ratkaisussa KKO 1976 II 69 omaksutusta kannasta.

Korkein oikeus katsoi, että liiketoiminnan jatkamisesta saatu tuotto kuului konkurssipesään, minkä vuoksi hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]