Minilex - Lakipuhelin

KKO:1999:72 Yrityksen muodon vaihtuminen saneerausmenettelyssä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Yrityssaneeraus
    Oikeudenkäyntimenettely

Kommandiittiyhtiö K:n vastuunalainen yhtiömies Erkki oli hakenut yhtiötä yrityssaneerausmenettelyyn hakemuksella 24.6.1997. Käräjäoikeus oli aloittanut saneerausmenettelyn 27.8.1997. 

Saneerausmenettelyyn määrätty selvittäjä oli ohjelmaehdotusta laatiessaan todennut, että yhtiö K oli muuttunut yksityiseksi toiminimeksi sen seurauksena, että yhtiön ainoa äänetön yhtiömies oli eronnut yhtiöstä vuonna 1996. Yhtiössä ei ollut enää muita yhtiömiehiä. Kommandiittiyhtiä oli kaupparekisterissä purettu 6.11.1997 ja kuljetusliike E merkitty rekisteriin 4.11.1997.

 Avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain mukaan kommandiittiyhtiö katsotaan purkautuneeksi, jos yhtiömiesten lukumäärä on alentunut yhteen eikä vuoden kuluessa ole noussut vähintään kahteen. Yhtiö oli siten purkautunut jo silloin, kun Erkki haki sitä saneerausmenettelyyn. Menettely on myöhemmin vahvistettu käräjäoikeudessa yksityiselle kuljetusliike E:lle.

Korkein oikeus totesi, ettei se, onko saneerausmenettelyssä kommandiittiyhtiö vai yksityinen elinkeinonharjoittaja, ole yhdentekevää johtuen esimerkiksi siitä, että kun kohteena on yksityinen elinkeinonharjoittaja, menettelyn piiriin kuuluvat kaikki elinkeinonharjoittajan varat ja velat, kun taas kommandiittiyhtiön osalta kohteena eivät ole yhtiömiehen henkilökohtaiset varat ja velat.

Korkein oikeus totesi, ettei alemmilla oikeuksilla ole ollut laillisia perusteita Kuljetusliike Aimola Ky:n saneeraushakemuksesta vahvistaa Erkki Eemeli Tuovista koskevaa saneerausohjelmaa. 


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]