Minilex - Lakipuhelin

KKO:2004:12 Palkkasaatavien siirtyminen eri velkojalle

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Yrityssaneeraus
    Saneerausohjelma

Tapauksessa oli kyse yrityssaneerausmenettelystä ja työntekijöiden palkkasaatavista.

T Oy oli jättänyt maksamatta työntekijöiden palkkoja yhdeltä kuukaudelta. TE-keskus oli sitten tehnyt päätöksen, että palkat maksetaan palkkaturvana. 

Saneerausmenettely oli alkanut 24.1.2001. Saneerausmenettelyn selvittäjät olivat toimittaneet saneerausohjelmaehdotuksen tuomioistuimelle 28.helmikuuta samana vuonna. Sen mukaan TE-keskus oli vaatinut itselleen takautumissaatavaa, joka johtui palkkaturvan maksusta. TE-keskus vaati, että saatava täytyy maksaa täysimääräisesti ja saneerausmenettelystä riippumatta. Perusteena vaatimukselleen se esitti, että sille oli palkkaturvalain 16 §:n nojalla siirtynyt sama oikeus kuin niille työntekijöille, joille yrityssaneerauslain 18 §:n 2 momentin 1 kohdan nojalla oli maksettava palkat täysimääräisesti.

 

Yrityssaneerauslain 18 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan saneerausmenettelyn aloittamiseen liittyvästä lain 17 §:ssä säädetystä saneerausvelkojen maksukiellosta huolimatta työntekijöiden palkat ja työstä aiheutuneiden kustannusten korvaukset menettelyn alkamista edeltäneiltä kolmelta kuukaudelta on maksettava, jollei selvittäjä pidä velan perustetta tai määrää riitaisena. Lain 19 ja 21 §:stä käy ilmi, että mainitut velat jäävät myös saneerausvelkoja koskevan perintä- ja täytäntöönpanokiellon ulkopuolelle. Palkkaturvalain 16 §:n mukaan palkkaturvana maksetut saatavat siirtyvät kaikkine oikeuksineen valtiolle päätöksen antopäivänä.

Korkeimman oikeuden tuli ratkaista se, oliko yrityssaneerauslain 18 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettujen palkkojen maksamiseen perustuva TE-keskuksen takautumissaatava maksettava täysimääräisesti, vai onko se saatava, joka tulee vahvistaa saneerausohjelman velkajärjestelyjen alaiseksi.

KKO:n mukaan palkkasaatavat olivat palkkaturvalain nojalla siirtyneet TE-keskukselle, samoin kuin kaikki kyseisiä saatavia koskevat oikeudet. Lisäksi se totesi, että T Oy:lla oli edelleen velvollisuus maksaa palkkasaatavat, vaikka velkoja olikin vaihtunut. Samoin korkein oikeus huomautti, että yrityssaneerauslain 18 §:n 2 momentin 1 kohdan tarkoitus on, että kyseessä olevat palkkasaatavat maksetaan täysimääräisesti, vaikka saneerausmenettely olisikin alkanut. 

Lopputulemana korkein oikeus totesi, ettei se, että palkkasaatavat ja niitä koskevat oikeudet olivat siirtyneet toiselle velkojalle, tarkoita, että velallinen voisi kieltäytyä maksamasta niitä täysimääräisinä. Tässä tapauksessa takautumissaatavaa koskeva velkajärjestely jätettiin siten vahvistamatta saneerausohjelmassa. 


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]