Sijoitusosuuden omistajalla ei lähtökohtaisesti ole lisäosuuden omistajan tapaan oikeutta vaatia osuudestaan suorittaman maksun palauttamista. Osuuskunta voi siten täysimääräisesti hyötyä sijoitusosuusmaksun alentamisesta tai sijoitusosuuksien vähentämisestä, mikäli asiasta ei ole määrätty toisin osuuskunnan säännöissä.
Mikäli sijoitusosuusmaksua alennetaan tai sijoitusosuuksien lukumäärää vähennetään tappion kattamiseksi, on sijoitusosuuspääoma alennettu, kun alentamista tai vähentämistä koskeva päätös on rekisteröity. Osuuskunta ei tällöin saa jakaa ylijäämää, ennen kuin on kulunut vuosi sen tilikauden päättymisestä, jonka aikana päätös rekisteröitiin. Edellisen estämättä saa ylijäämää jakaa ja käyttää muulla tavalla, mikäli sijoitusosuuspääomaa, vararahastoa ja ylikurssirahastoa on lisätty yhteensä vähintään alentamismäärällä.
Minilexin lakipuhelin on niitä harvoja palveluita, joita suosittelen ystävilleni.
Mies, Länsi-Suomi
Lakimiehet ovat avuliaita ja löytävät ratkaisuja vaikeilta tuntuviin asioihin.
Nainen, Etelä-Suomi
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Nainen, Itä-Suomi
Tietyissä tapauksissa alentamista tai vähentämistä koskevan osuuskunnan kokouksen päätöksen täytäntöönpanoon tarvitaan rekisteriviranomaisen lupa. Lupaa ei kuitenkaan tarvita, mikäli vararahastoa, ylikurssirahastoa tai sijoitusosuuspääomaa samanaikaisesti korotetaan alentamismäärää vastaavalla määrällä. Mikäli lupaa ei tarvita, on sijoitusosuuspääoma alennettu, kun päätös alentamisesta on tehty ja rekisteröity sekä palautettavan tai muuhun rahastoon siirrettävän määrän osoittava tase on vahvistettu.
Lupaa osuuskunnan päätöksen täytäntöönpanoon on haettava kuukauden kuluessa alentamista tai vähentämistä koskevasta päätöksestä. Muussa tapauksessa päätös raukeaa. Hakemukseen on liitettävä päätös liitteineen. Jos lupaa ei haeta määräajassa tai lupa evätään, raukeaa myös sellainen sääntöjen muutosta koskeva päätös, joka on tehty edellytyksin, että sijoitusosuusmaksua alennetaan tai sijoitusosuuksia vähennetään. Rekisteriviranomaisen päätös on rekisteröitävä viran puolesta. Sijoitusosuuspääoma on alennettu, kun hakemuksen hyväksymistä koskeva päätös on rekisteröity ja palautettavan tai muuhun rahastoon siirrettävän määrän osoittava osuuskunnan tase on vahvistettu.