Minilex - Lakipuhelin

Osuuskunnan osuusmaksun maksaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Maksu osuuskunnan osuudesta tulee suorittaa määräajassa yhtenä tai useampana eränä siten kuin osuuskunnan säännöissä tarkemmin määrätään. Osuusmaksu on mahdollista suorittaa myös jäsenelle tulevasta ylijäämästä, taikka rahastokorotuksena, siten kuin osuuskuntalaissa säädetään.

Osuuskunnan säännöissä on mahdollista määrätä, että osuusmaksu tai osa siitä maksetaan ensi sijassa maksuajan kuluessa jäsenelle jaettavasta ylijäämästä. Säännöissä voidaan määrätä myös, että tältä osin jäsen vastaa osuusmaksun maksamisesta vain, mikäli osuuskunta menettää osuuspääomansa tai asetetaan selvitystilaan tai konkurssiin.

Osuuskunnan säännöissä voidaan lisäksi määrätä, että osuus voidaan antaa oikeuksin tai velvollisuuksin sijoittaa osuuskuntaan osuutta koskevana osuusmaksuna muuta omaisuutta kuin rahaa (apporttiomaisuus) tai että osuus voidaan muuten antaa erityisin ehdoin. Apporttiomaisuutta voi olla ainoastaan sellainen omaisuus, jolla on osuuskunnalle taloudellista arvoa. Työsuoritusta tai palvelun suorittamista koskeva sitoumus ei voi olla apporttiomaisuutta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]