Minilex - Lakipuhelin

Liputusilmoitus ja sen sisältö

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Liputusilmoitus on tiedote siitä, että jonkin tietyn listayhtiön omistus- tai ääniosuudet ovat muuttuneet. Osakkeenomistajan on tehtävä liputusilmoitus, kun tämän omistus- tai ääniosuus yhtiössä saavuttaa, ylittää tai vähenee alle liputusrajan. Liputusrajat ovat 5, 10, 15, 20, 25, 30, 50 tai 90 prosenttia yhtiön äänimäärästä tai osakkeiden kokonaismäärästä. Liputusilmoituksen tekee Finanssivalvonnalle ja kyseiselle listayhtiölle osakkeenomistaja, jonka osuuksissa on tapahtunut muutosta. Muutoksen saa tehdä myös muu henkilö, jos hän käyttää määräysvaltaa osakkeenomistajassa. Ilmoituksen julkistamisen hoitaa puolestaan listayhtiö. Liputusilmoitus on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä, kuitenkin viimeistään seuraavana kaupankäyntipäivänä siitä, kun osakkeenomistaja on saanut tietää liputusrajan ylittävästä hankinnasta tai luovutuksesta.

Liputusilmoituksen sisällöstä säädetään valtiovarainministeriön antamalla asetuksella. Se on tehtävä kirjallisesti joko suomeksi, ruotsiksi tai muulla kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla yleisesti käytetyllä kielellä. Finanssivalvonta on laatinut valmiin lomakkeen liputusilmoitukselle. 

Liputusilmoituksessa on mainittava yhtiön nimi, syy miksi ilmoitus tehdään, liputusilmoituksen tekemistä vaativan osakemäärän saavuttamisen, ylittämisen tai alittamisen ajankohta, eri osakelajikohtaisesti tarkka osuus osakkeiden luku- ja äänimäärästä, osakkeenomistajan nimi ja tämän mahdollinen rekisteritunnus. Mikäli osakkeenomistajia on useita, niin on myös mainittava se, kuinka omistusosuus jakautuu näiden henkilöiden kesken. Lisäksi on vielä mainittava niiden osakkeenomistajan määräysvallassa olevien yritysten ketju, joiden kautta osakkeita tai äänioikeuksia hallitaan.

Listayhtiö on velvollinen julkistamaan osakkeenomistajan tai häneen rinnastettavan henkilön liputusilmoituksen ilman aiheetonta viivästystä. Yhtiöllä on oikeus täydentää ilmoitusta, jos siitä ei ilmene kaikki tarvittavat seikat. Tässä tapauksessa yhtiön on kuitenkin selkeästi ilmaistava, mitkä ovat sen lisäämiä kohtia. Lisäykset eivät kuitenkaan saa aiheuttaa kohtuutonta viivästystä tai muunlaista haittaa. Vaikka liputusvelvollinen olisi antanut enemmän tietoja kuin mitä laki vaatii, on listayhtiön mainittava julkistuksessa myös kaikki nämä tiedot.

Liputussäännöksen tarkoituksena on lisätä läpinäkyvyyttä ja tarjota osakkeenomistajille mahdollisimman paljon tietoa listayhtiössä tapahtuvista muutoksista, koskivat ne sitten omistus- tai vallankäyttörakennetta. Osakkeenomistajat pystyvät liputuksen kautta arvioimaan muun muassa äänivallan muutokset sekä osakkeen arvon muutokset ennalta. Liputusilmoitusvaatimuksesta on olemassa myös poikkeuksia. Jos olet ei-ammattimainen sijoittaja ja osakkeenomistaja, liputusilmoituksen voi laatia yhdessä ammattilaisen kanssa, jolloin liputusilmoitus on varmasti sitä koskevien säännösten mukainen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]