Minilex - Lakipuhelin

Omien osakkeiden hankkiminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Omien osakkeiden hankkimisessa, eli osakkeiden takaisinostossa, on kyse siitä, että osakkeet alunperin liikkeelle laskenut yritys käyttää sen omasta liiketoiminnasta kertyneitä voitonjakokelpoisia varoja osakkeidensa takaisinostoon arvopaperipörssistä tai suoraan osakkeenomistajilta. Yrityksellä voi olla monia syitä omien osakkeiden hankkimiseen. Omia osakkeita voidaan hankkia esimerkiksi yritysvaltauksen estämiseksi, maksuvälineiksi yrityskauppoihin tai osakkeen hinnan hetkelliseksi nostamiseksi. Omien osakkeiden hankkiminen on myös yrityksen käytössä oleva varojenjakotapa.

Omien osakkeiden hankkimisesta säädetään lailla. Sen mukaan päätös omien osakkeiden hankkimisesta on tehtävä määräenemmistöllä yhtiökokouksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että päätös omien osakkeiden hankkimisesta vaatii taakseen kahden kolmasosan enemmistön yhtiökokouksessa annetuista äänistä. Julkisen osakeyhtiön ollessa kyseessä ei yhtiö saa hankkia enempää kuin 10 prosenttia omista osakkeistaan. Yksityinen osakeyhtiö taas ei saa hankkia kaikkia omia osakkeitaan. Omat osakkeet eivät oikeuta osinkoon eivätkä äänioikeuteen yhtiökokouksessa. Hankittuaan omia osakkeitaan yhtiö voi joko pitää ne itsellään, luovuttaa ne edelleen tai mitätöidä ne.

Omien osakkeiden lunastamisessa vuorostaan on kyse siitä, että osakkeenomistajien on pakko luovuttaa osakkeita yhtiölle joko vastikkeetta tai vastiketta vastaan. Omien osakkeiden hankkiminen eroaa tästä siten, että omien osakkeiden hankkimisen ollessa kyseessä osakkeenomistajille siis tehdään ostotarjous, eikä heidän ole pakko myydä osakkeitaan, elleivät he niin halua.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]