Minilex - Lakipuhelin

Tarjousasiakirjan vastavuoroinen tunnustaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Arvopapereita koskevan julkisen ostotarjouksen yhteydessä ostotarjouksen tekijän on julkistettava ostotarjousta koskeva tarjousasiakirja, jonka Finanssivalvonta hyväksyy. Finanssivalvonnan on tunnustettava myös suomalaisia arvopapereita koskeva, mutta ulkomailla tehty tarjousasiakirja, mikäli Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion toimivaltainen viranomainen on sen jo kertaalleen hyväksynyt. Tätä sanotaan vastavuoroiseksi tunnustamiseksi.

Ennen tarjousasiakirjan tunnustamista sen laatijan on kuitenkin toimitettava Finanssivalvonnalle itse tarjousasiakirjan lisäksi sen tarkastaneen ja hyväksyneen viranomaisen lausunto. Jos tarjousasiakirjan sisältö poikkeaa Suomen lainsäädännössä edellytetystä, voi Finanssivalvonta silti tunnustaa sen, mikäli se katsoo, ettei tarjousasiakirjan tunnustaminen vaaranna sijoittajien asemaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tarjouksen edullisuuden arviointi tulee silti olla mahdollista. Finanssivalvonta voi joissakin tilanteissa tunnustaa myös muun kuin suomen- tai ruotsinkielisen tarjousasiakirjan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]