Minilex - Lakipuhelin

Mikä on warrantti?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Warrantilla tarkoitetaan pankin tai pankkiiriliikkeen liikkeelle laskemaa arvopaperia, joka antaa ostajalleen oikeuden, mutta ei velvollisuutta, ostaa tai myydä jokin kohde-etuus, kuten osake, raaka-aine tai valuutta, johonkin ennalta määrättyyn hintaan ja aikaan, tai vaihtoehtoisesti saamaan jonkin rahasuorituksen. Warrantit ovat pörssissä noteerattavia ja niillä voidaan käydä kauppaa arvopaperipörssissä kuten esimerkiksi osakkeilla voimassaoloajan puitteissa.

Esimerkiksi jotakin tiettyä osaketta koskevan ostowarrantin ostaja siis toivoo, että warrantin kohteena olevan osakkeen arvo nousisi warrantin päättymispäivään mennessä mahdollisimman paljon. Täten hän saisi siis silti ostaa osakkeen halvemmalla, eli warranttiehdoissa sovitulla hinnalla ja saisi näin voittoa. Todellisuudessa sijoittaja ei kuitenkaan fyysisesti ostaisi itse osaketta, vaan warrantin liikkeelle laskenut taho maksaisi sijoittajalle käteisenä voitollisen erotuksen. Jos osakkeen hinta ei ylitä ennalta sovittua hintaa, warrantti puolestaan raukeaa arvottomana.

Warrantti muistuttaa siis optiota, mutta on pidempiaikainen. Sen voimassaoloaikaa sanotaan juoksuajaksi. Warrantteja käytetään yleisesti sijoitusten suojaamiseen. Esimerkiksi myyntiwarrantti oikeuttaa myymään osakkeen johonkin tiettyyn hintaan ja näin sijoittaja voi siis suojautua kurssilaskuja vastaan. Osto- tai myyntiwarrantin arvo ei koskaan voi olla negatiivinen. Siitä huolimatta, warranttiin sijoittavalla taholla on riski, että tämä ei saa sijoittamaansa pääomaa takaisin, jos warrantin voimassaoloajan päättyessä sen arvo on nolla. Warrantteja pidetäänkin korkean riskin sijoitustuotteina. Vastaavasti, warrantit mahdollistavat korkeammat tuotot pienemmällä pääomapanoksella.

Osto-ja myyntiwarrantteja pidetään niin sanottuina perinteisinä sijoitustuotteina. Pörssissä on viime aikoina noteerattu myös muunlaisia warrantteja. Turbowarrantti on suunnattu erityisesti kokeneille sijoittajille, sillä se voi erääntyä arvottomana jo warrantin voimassaolon aikana. Täten sen riski on huomattavasti näitä edellä mainittuja warrantteja suurempi. Horisonttiwarrantti puolestaan kerryttää siihen sijoittaneelle sitä enemmän tuottoa, mitä pidempään sen kohde-etuuden arvo pysyy ennalta määriteltyjen rajojen sisällä. Tuottoa kertyy päivittäin, jos arvo pysyy näiden raja-arvojen sisällä.  

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]