Minilex - Lakipuhelin

Ketä laki sijoituspalveluyrityksistä koskee?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lailla sijoituspalveluyrityksistä säännellään sijoituspalvelun ammattimaista tarjoamista varsinaisena elinkeinotoimintana. Ainoastaan tämän lain mukainen sijoituspalveluyritys saa toiminnassaan käyttää nimitystä arvopaperinvälittäjä tai pankkiiri. Laki sijoituspalveluyrityksistä ei kuitenkaan koske Valtiokonttoria, Suomen Pankkia eikä Euroopan Keskuspankkia. Sijoituspalvelun tarjoamisella puolestaan voidaan tarkoittaa montaa eri asiaa, esimerkiksi arvopaperinvälitystä tai sijoitusneuvontaa. Finanssivalvonta ylläpitää luetteloa, josta selviää kaikki Suomessa toimivat sijoituspalveluyritykset.

 

Sijoituspalvelun tarjoajan on kuuluttava sijoittajien korvausrahastoon. Tällä vaatimuksella on haluttu turvata ei-ammattimaisten asiakkaiden saatavat. Korvausrahaston jäsenet maksavat kaikki vuotuisia jäsenmaksuja, joilla suurin osan korvausrahaston varoista katetaan. Lisäksi, sijoituspalveluyrityksen on oltava joko sijoituspalvelun tarjoamiseen toimiluvan saanut suomalainen osakeyhtiö, luottolaitos kuten pankki, tai rahastoyhtiö. Ulkomaisten sijoituspalveluyritysten, luottolaitosten ja rahastoyhtiöiden oikeudesta tarjota sijoituspalvelua Suomessa säädetään eri laeissa.

Yritys, joka haluaa tarjota ammattimaisesti sijoituspalvelua, tarvitsee siihen toimiluvan. Tuon toimiluvan saadakseen on yrityksen osakepääoman oltava tarjottavista sijoituspalveluista riippuen vähintään joko 125 000 euroa tai 730 000 euroa. Ihan kuka tahansa ei siis pysty perustamaan sijoituspalveluyritystä. Tämän pääomaedellytyksen takana on velvoite siitä, että sijoituspalveluyritysten on oltava vakaavaraisia ja kannattavia. Finanssivalvonta tarkkailee finanssimarkkinoilla toimivia yrityksiä ja pyrkii havaitsemaan ne, jotka toimivat toimiluvatta.

Jos olet harkitsemassa sijoituspalvelun ostoa, kannattaa kääntyä olennaisen lainsäädännön tuntevan ammattilaisen puoleen, jotta on varmaa, että palvelua tarjoava yritys on lain vaatimusten mukainen.

- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa