Asiani koskee takuuvuokraa jonka maksoin muutettuani asuntoon. Nyt olen muuttamassa uuteen asuntoon ja kyselin vuokranantajalta milloin laittaa sen takaisin. Asunnon sanoin irti muistaakseni Heinäkuun 3pvä, ja tällöin vielä kysyin vuokranantajalta voinko asunnon vielä sanoa irti, ettei minun tarvitse enää Elokuun vuokraa maksaa, asia oli hänelle ok. Nyt vuokranantaja vetoaa siihen,että hänen ei tarvitsisi maksaa ollenkaan maksamaani vuokratakuuta takaisin, koska olisin voinut olla tässä elokuun loppuun. Onko tämä nyt ihan lain mukaista toimintaa, nehän on minun rahojani, eikä hänen?

1 vastaus


Minilex

67 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Vuokratakuu on yleinen käytäntö, joka on vuokranantajan turvana sen varalta, että vuokralaisen jäljiltä asunnon kunto on huonontunut tai vuokralainen ei maksa vuokriaan. Jos vuokralainen esimerkiksi purkaa vuokrasopimuksen ilman asiallista syytä ja tästä aiheutuu vuokranantajalle vahinkoa, voi vuokranantaja saada vahingonkorvausmäärän takuuvuokrasta.

Tilanteessasi vuokranantaja on suostunut siihen, että voit irtisanoa asunnon vuokran päättymään heinäkuun loppuun mennessä, vaikka olet tehnyt irtisanomisen heinäkuun puolella. Yleensä irtisanominen tulisi tehdä vähintään kuukausi ennen haluttua päättymispäivää. Vuokranantajallasi olisi siis oikeus vaatia sinulta maksu vielä elokuun ajalta, ja tähän voi käyttää takuuvuokraa, mikäli et vuokraa elokuulta suostu suorittamaan. Kuitenkin, koska vuokranantajasi on suostunut siihen, että sopimus päättyy heinäkuun loppuun mennessä, ei hänellä ole oikeutta vaatia sinulta vuokraa enää elokuulta. Mikäli hän näin tekee, tulee sinulla olla oikeus myös asua asunnossa vielä elokuun ajan.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]