Minilex - Lakipuhelin

Vainajan velat merkitään perukirjaan

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Henkilön kuoltua on laadittava perukirja. Perukirja on asiakirja, josta käy ilmi kuolinpesän tila – sen varat ja velat. Perunkirjoituksen toimittamisesta vastaa se, joka hoitaa pesän omaisuutta tai on muutoin sen tilaan parhaiten perehtynyt. Käytännössä tämä henkilö on yleensä joko kuolleen henkilön puoliso tai lapsi. Perunkirjoitus on toimitettava kolmen kuukauden kuluessa henkilön kuolemasta ja perukirja toimitettava Verohallintoon kuukauden kuluttua perunkirjoitustilaisuudesta.

Perukirjaan merkitään tiedot vainajan omaisuudesta, sen arvosta, veloista sekä kuolinpesän osakkaista. Näin perukirja sisältää sekä omaisuusluettelon että osakasluettelon. Mikäli perukirjan toimittamisen jälkeen käy ilmi, että pesässä on varoja tai velkoja, joita perukirjassa ei ole otettu huomioon, tulee näistä laatia täydennys- tai oikaisukirja.

Perukirjaan merkitään sekä vainajan velat että tietyt kuolinpesän velat. Vainajan velkoja ovat velat, joihin vainaja on elinaikanaan sitoutunut tai jotka vainaja on elinaikanaan muuten tehnyt. Käytännössä vainajan veloiksi katsotaan ne velat, joiden oikeusperuste on syntynyt, kun vainaja oli vielä elossa. Vainajan velkoja ovat näin ollen esimerkiksi vainajan eläessä syntyneet, vielä kuolinhetkellä maksamattomat sähkölaskut, puhelinlaskut, luottokorttivelat, sairaanhoitokulut jne. Myös tietyt vainajan kuoleman jälkeen syntyneet velat voidaan merkitä perukirjaan. Näitä ovat esimerkiksi vainajan asunnon vuokra kuoleman jälkeiseltä ajalta, kuitenkin enintään irtisanomisajan kestolta sekä verovelat, jotka kohdistuvat niihin tuloihin, joita vainaja on eläessään saanut.

Vainajan velat merkitään perukirjaan vainajan omaisuuden vähennyksinä, jolloin varojen ja velkojen erotus käytännössä osoittaa verotettavan jäämistön arvon. Vainajan velat toisin sanoen pienentävät verotettavan omaisuuden määrää, ja näin myös perintöveron määrää. Vainajan velkojen lisäksi perukirjaan voidaan omaisuuden vähennyksinä merkitä kuolinpesälle perunkirjoituksesta aiheutuneet kulut sekä kohtuulliset hautauskulut. On huomioitava, ettei kaikkia pesänselvityksestä aiheutuneita kuluja merkitä perukirjaan, eivätkä ne näin ollen ole perukirjassa vähennyskelpoisia.

Vainajan velat ja varat merkitään perukirjaan sellaisina kuin ne olivat tämän kuolinhetkellä. Mikäli vainajalta on jäänyt elossa oleva puoliso, merkitään myös tämän velat ja varat perukirjaan. Toisinaan voi olla hankala hahmottaa, missä suhteessa velat jakautuvat puolisoiden kesken.

Perukirja on syytä tehdä huolellisesti, koska se toimii perintöverotuksen pohjana. Perukirjalla on vaikutusta myös omaisuuden jakamisen ja myymisen verokohteluun. On myös hyvä muistaa, että väärien tietojen antaminen sekä omaisuuden salaaminen perunkirjoituksessa voivat johtaa veronkorotukseen ja/tai osakkaan vastuuseen vainajan veloista. Apua perukirjan tekoon saat lakimieheltä.

 

Yhteenveto

  • Perunkirjoitus on suoritettava kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta ja perukirja on toimitettava Verohallintoon kuukauden sisällä perunkirjoituksesta.
  • Perukirjassa ilmoitetaan vainajan omaisuus, sen arvo, velat ja kuolinpesän osakkaat.
  • Vainajan velat vähennetään perukirjassa omaisuuden arvosta ja vaikuttavat perintöveroon.
  • Perukirja vaikuttaa perintöverotukseen, omaisuuden jakamiseen ja myymiseen liittyvään verokohteluun.

 

Summary in English

  • Usually, the deceased person's spouse or child is responsible for organizing the estate inventory.
  • The estate inventory must be completed within three months of the death, and the estate report must be submitted to the Tax Administration within one month of the estate inventory.
  • The estate report includes information about the deceased person's assets, their value, debts, and the heirs of the estate.
  • The deceased person's debts are subtracted from the estate's value in the estate report and affect inheritance tax.
  • The estate report has implications for inheritance tax, the distribution of assets, and the tax treatment of sales.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Milloin perukirja on toimitettava Verohallintoon?

Perukirja on toimitettava Verohallintoon kuukauden kuluessa perunkirjoitustilaisuudesta.

2. Miksi on tärkeää tehdä perukirja huolellisesti?

Perukirja toimii perintöverotuksen pohjana ja vaikuttaa omaisuuden jakamisen ja myymisen verokohteluun. Se kannattaa tehdä huolellisesti myös, koska väärien tietojen antaminen tai omaisuuden salaaminen voi johtaa veronkorotukseen ja osakkaan vastuuseen vainajan veloista.

 

Aiheesta muualla

Varoitukset

  • Väärien tietojen antaminen tai omaisuuden salaaminen perunkirjoituksessa voi johtaa veronkorotukseen ja vastuuseen veloista.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]