Minilex - Lakipuhelin

Huumetestistä kieltäytyminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Huumetestien tulokset ovat arkaluontoista tietoa ja ne puuttuvat henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Tämän vuoksi on hyvin tärkeää, että laista löytyy peruste huumetestien tekemiselle. Työnhakijalta voidaan vaatia huumetestin tuloksia hänen suostumuksella, ja vain silloin kun työn luonne sitä vaatii. Työntekijän kohdalla edellytykset testin ottamiseen ovat hieman tiukemmat, mutta työntekijällä on myös täysi oikeus kieltäytyä huumetestistä.

Suostumuksen vapaaehtoisuus tarkoittaa, että työnhakijalla tai työntekijällä on oikeus kieltäytyä yksittäisestä huumetestistä. Suostumusta ei voida pitää pätevänä, mikäli huumetesti on tehty pakottamalla tai harhaan johdattamalla työntekijää. Huumetesti ei myöskään saa tapahtua työnhakijan tai työntekijän siitä tietämättä.

Työnhakijan ei ole pakko toimittaa työnantajalle huumetestin tulosta. Kuitenkin, jos testitulosten saamista koskevat edellytykset täyttyvät, niin työnantajan ei ole pakko ottaa työnhakijaa silloin töihin. Työnantajan mahdollisuutena on pitää valintaa ehdollisena niin kauan, kunnes työnhakija toimittaa huumetestin tulokset työnantajalle. Suostumuksen vapaaehtoisuus ei saa kuitenkaan johtaa myöskään siihen tilanteeseen, että testituloksen antamisen kieltäytyjää kohdeltaisiin huumausaineiden käyttäjänä.

Työntekijä voi kieltäytyä lain edellytykset täyttävästä huumetestistä. Työntekijän tulee kuitenkin itse kantaa vastuu kieltäytymisen aiheuttamasta haitasta omalle työsuhteelle. Pelkkä painava epäilys siitä, että työntekijä on ollut huumeiden alaisena tai huumeriippuvainen, voi olla hyvä syy työsuhteen päättämiselle tilanteessa, jossa työntekijä on kieltäytynyt huumetestistä. Riippuen kuitenkin tilanteesta, työnantaja voi ensin selvitellä tapausta ja kohdella työntekijää lievemminkin.

On syytä huomioida, että työnhakijalla tai työntekijällä on oikeus myöskin perääntyä suunnitellusta tai aloitetusta huumetestin tekemisestä. Jopa huumetestin antamisen jälkeen, työnhakijalla tai työntekijällä on mahdollisuus kieltää näytteen tutkiminen. Huumetestistä kieltäytyminen on siis täysin mahdollista, mutta jos testin tekemiselle on laissa esitetyt edellytykset olemassa, niin työnantajan ei ole pakko palkata työnhakijaa tai pahimmassa tapauksessa päättää työntekijän työsuhteen. Eri työyhteisöissä on eroavaisuuksia toimintatavoista huumetestistä kieltäytymisen johdosta, joten niistä kannattaa ottaa selvää. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]