Minilex - Lakipuhelin

Huumetestistä ilmoittaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työnantajan tulee ilmoittaa työnhakijalle tai työntekijälle perusteet, miksi huumetestiä vaaditaan kyseisellä työpaikalla.  Lisäksi testin antajalle on tehtävä selväksi, mitä huumetesti pitää sisällään. Työnantajan tulee myöskin ilmoittaa työnhakijalle tai työntekijälle, että positiivisesta testituloksesta on mahdollisuus valittaa.

Työnhakijalle on ilmoitettava huumetestin järjestämisestä jo hakuvaiheessa, ennen työsopimuksen tekemistä. Tällöin huumetestin tekemiseen tulee olla lain edellyttämät vaatimukset. Huumetesti voidaan tehdä, jos työ edellyttää tarkkuutta, luotettavuutta, itsenäistä harkintakykyä tai hyvää reagointikykyä. Lisäksi huumeiden käytön tulee aiheuttaa vaaraa työympäristössä tai työyhteisölle. Laissa mainitaan myös erikoistilanteita, joissa työntekijää haetaan hyvin itsenäisiin tehtäviin kuten lapsien tai huumausaineiden parissa työskentelyyn. Erikoistilanne voi syntyä myös, kun kyse on luottamuksellisesta työskentelystä eri tiloissa kuin työnantaja.

Mikäli työehtoja ollaan muuttamassa, työnantajan tulee ilmoittaa huumetestin tekemisestä työntekijälle ennen ehtojen muuttamista. Ehtojen muuttamisen jälkeen, tulee huumetestin vaatimiselle kuitenkin täyttyä laissa edellytetyt perusteet. Jos työnantaja epäilee työsuhteen aikana, että työntekijä on ollut huumausaineiden alaisena töissä tai on riippuvainen huumeista, voi työnantaja vaatia huumetestiä. Mutta tällöin pitää muistaa, että myös työn luonteen tulee olla sellainen, että huumetestiä voidaan vaatia. Kohtuullisen määräajan huumetestin suorittamiselle työnantaja voi päättää itse.

Mikäli testitulos on positiivinen, tulee lääkärin siitä ilmoittaa suullisesti ja kirjallisesti työntekijälle. Negatiivinen testitulos on myös ilmoitettava työntekijälle. Testitulos on annettava ensin työntekijälle ja hänen suostumuksella tulos annetaan työnantajalle. Positiivisen testituloksen valitusmahdollisuus on työnantajan velvollisuus tiedottaa työntekijälle.

Vaatimus huumetestistä, tulee siis ilmoittaa työnhakijalle tai työntekijälle ennakkoon. Työnantajan tulee myös ilmoitusvelvollisuuden lisäksi pitää huolta siitä, että huumetestin tulosten saamisen muutkin edellytykset ovat kunnossa, kuten päihdeohjelma ja yrityksen ja henkilöstön välinen yhteistoimintamenettely. On kuitenkin työnantajan vastuulla päättää, miten hän aikoo asiasta ilmoittaa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]