Olen toiminut mittatilausompelijana, mutta suuntaan yritystoimintani nyt muille urille terveydellisistä syistä. Valmistin viimeiselle asiakkaalle tilauksen hänen toiveidensa mukaisesti, toimitin tuotteet ja lähetin laskun. Nyt asiakas tahtoo kuitenkin tuotteisiin muutoksia, joista ei alkuperäisessä sopimuksessa ollut mainintaa. Tästä syystä hän katsoo, ettei hänellä ole velvollisuutta maksaa valmistamiani tuotteita. Esimerkkinä mainittakoon mekko, jonka muokkasin hänen toiveidensa mukaisesti. Tilauksen valmistuttua asiakas tahtoi vielä lisäksi helman lyhennyksen, jota en enää pysty toteuttamaan. Kieltäydyin lisätyön vastaanottamisesta, minkä perusteella asiakas päätti olla maksamatta korvausta jo tehdystä työstä. Tahtoisin nyt varmistaa osaavammalta taholta, kumpi meistä on väärässä.

1 vastaus


Minilex

Minilex Oy

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Kysymyksessä annetuilla tiedoilla on vaikeaa sanoa varmuudella, kumpi teistä on väärässä, mutta jos sinulla on hallussasi kirjallisia todisteita alkuperäisen tilauksen sisällöstä ja toimittamasi tuotteet vastasivat tätä tilausta, uskon, että olet vahvoilla tässä riidassa. Parhaimpia todisteita olisivat asiakkaan tilaus kirjallisena tai hänen kanssaan käydyt keskustelut tekstiviestein tai sähköpostilla. Selvää on, ettei jo tekemäsi voi jäädä vaille korvausta asiakkaasi mainitsemilla perusteilla. Asiakkaasi näyttää perustelleen maksamatta jättämisensä sillä, että toimittamasi tuotteet eivät vastanneet sovittua. Asiakkaasi ei kuitenkaan voi kieltäytyä koko kauppahinnan maksusta vähäisten muutostarpeiden vuoksi. Asiakas voi pidättyä kauppahinnan maksamisesta maksimissaan vaatimuksiansa vastaavalta osalta. Kauppahinnan maksamatta jättämisen osalta tapauksessasi on siis kyseessä ostajan viivästyksen tilanne, ja sinulla on tällaisessa tilanteessa oikeus vaatia kauppahinnan maksamista, oikeus viivästyskorkoon ja oikeus korvauksiin vahingoista, joita tämä ostajan maksuviivästys on aiheuttanut. Jos tilaussopimus on epäselvä ja käy niin, että sinun suorituksesi katsotaan virheelliseksi, olet velvollinen tekemään ostajan vaatimat muutokset. Mainitsemani säännöt sisältyvät kauppalakiin.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Lakipalvelut jopa 40 % edullisemmin - nopeasti ja luotettavasti »