Tämä ihminen on ollut pitkään yhdistyksessä ja koko sen ajan hän on käyttäytynyt toisia kohtaan epäkunnioittavasti ja halveksivasti. Hän myös haukkuu toisia. Jos tämän ottaa yhdistyksessä esille, myönnetään, että henkilön käytös ei ole suotavaa mutta sille kuitenkin viitataan kintaalla ja ”pitää ymmärtää”. Miksi pitää ymmärtää, jos yksi henkilö terrorisoi muita? Kaikki tietävät ongelman, mutta kukaan ei nähtävästi ole puuttunut asiaan aiemmin…ainakaan jämäkästi, koska mitään ei ole tapahtunut.
Vastaan yhdistyksen tiedotuksesta. Aina on jotain sanottavaa kotisivujen päivityksestä. Kotisivuja on päivittänyt muutkin ennen minua ja jokainen on jättänyt tehtävän, koska niitä käskyttävään sävyyn tulleita viestejä on tullut niin paljon, ettei niitä jaksa, eikä voi muun elämän ohella tehdä. Hän etsii jopa arkistossa olevista teksteistä jotain korjattavaa. Ei kiinnosta ollenkaan lukea viestejä, jossa on huutava (isot kirjaimet ja huutomerkit) ja toisia tai minua halveksiva (lainausmerkit) sävy.

Puheenjohtajalta ei voi odottaa puolustusta, koska hän on henkilön aviomies ja hallituksessakin puolet kulkee puheenjohtajan perässä kuin lampaat.

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!

Yhdistyksessänne on kieltämättä hankala tilanne. Parasta olisi selvittää asia asianosaisten kesken juttelemalla, mutta mikäli yhdistyksen puheenjohtajaltakaan ei saa asiassa apua, on tilanne valitettava. Onko yhdistyksen säännöissä määritetty millä perusteella jäsen voidaan erottaa?

Jos henkilön loukkaava toiminta kohdistuu ihmisiin itsessään, voi tästä joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen. Kunnianloukkauksesta voidaan tuomita sakkoon, jos henkilö esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka muulla tavalla halventaa toista. Jos taas kritiikki kohdistuu yhdistyksen toimintaan, voi seurauksia olla vaikeampaa määrätä.

Lakimiehemme auttavat teitä mielellään lakipuhelimessamme.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]