Yritykseni ollessa lähes kymmenen vuotta toiminnassa perustettiin eräs aatteellinen järjestö/yhteisö joka käyttää samaa lyhennettä kun yritykseni. Onko minulla laillisia oikeuksia nimen yksinoikeuteen? Kaupparekisterissä käytän koko nimeä en lyhennettä.

1 vastaus


Minilex

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Toiminimilain mukaan toiminimi katsotaan vakiintuneeksi, jos se on yleisesti tunnettu niiden keskuudessa, joihin elinkeinonharjoittajan toiminta suuntautuu. Lisäksi saman lain mukaan vakiintumiseen perustuva yksinoikeus toiminimeen sisältää sen, että toinen elinkeinonharjoittaja ei saa sillä alueella, jolla toiminimi on vakiintunut, käyttää siihen sekoitettavissa olevaa toiminimeä. Elinkeinonharjoittaja voi lain mukaan toiminnassaan käyttää toiminimen ohella myös muuta tunnusta eli toissijaista tunnusta, joihin toiminimen lyhennys tai iskuosa esimerkiksi kuuluu. Vakiinnuttamista koskevia säännöksiä sovelletaan myös toissijaiseen tunnukseen.

Tapauksessanne on kyseessä toissijaisen tunnuksen vakiinnuttaminen. Jos olette käyttäneet toiminnassanne mainitsemaanne lyhennettä ja se on tunnettu niiden esimerkiksi kuluttajien keskuudessa, joihin elinkeinotoimintanne suuntautuu, on lyhenne vakiintunut. Tästä seuraa se, ettei toinen elinkeinonharjoittaja voi käyttää vakiinnutettua tunnusta sillä alueella, jolla käyttämänne lyhennys on vakiintunut. Tämä tarkoittaa sitä, että mainitsemanne yhteisö/järjestö ei voisi käyttää vakiinnutettua lyhennettä samalla alueella, jolla toimitte elinkeinonharjoittajana.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Lakipalvelut jopa 40 % edullisemmin - nopeasti ja luotettavasti »