Minilex - Lakipuhelin

Vahvat pätemättömyysperusteet estävät kiinteistön omistajanvaihdoksen


>> Lakipuhelin neuvoo vuosien kokemuksella - Soita 0600 12 450 >>

Tietyt pätemättömyysperusteet ovat niin törkeitä, että kiinteistön luovuttajan lainhuuto ei yhdessä luovutuksensaajan vilpittömän mielenkään kanssa saa aikaan kiinteistön omistajanvaihdosta. Oikea omistaja voi tällöin saada saannonmoitekanteella kiinteistön palautetuksi takaisin itselleen.

Niin kutsuttu ostajan saantosuoja ei ole mahdollinen, jos oikean omistajan nimissä tehty kiinteistön luovutuskirja on väärennetty. Sama koskee tilannetta, jossa omistajan puolesta toimineen henkilön valtakirja, kuten esimerkiksi kaupparekisteriote, on väärennetty.

Oikean omistajan luovutus voi olla pätemätön myös siksi, että hänet on pakotettu kiinteistön luovutukseen väkivaltaisesti tai käyttäen pakottavaa hengen tai terveyden vaaraa käsittävää uhkausta. Luovutus ei ole pätevä myöskään silloin, kun luovuttajan lainhuuto ei ole edes perustunut saantoon. Tämä on mahdollista esimerkiksi, jos kirjaamisviranomainen on erheellisesti myöntänyt lainhuudon sivullisen omistamaan kiinteistöön.

Soittamalla lakipuhelimeen saatat säästää helposti jopa tuhansia euroja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

 

Selaa lakitietoa