Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistönkaupan esisopimus ja lainhuuto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lain mukaan osapuolet voivat sopia kiinteistön kaupasta tekemällä esisopimuksen. Esisopimus tulee tehdä maakaaren kauppakirjaa koskevien muotovaatimusten mukaan, jotta se on pätevä ja sillä voidaan vaatia kaupan tekemistä sopimuksen mukaisesti. Esisopimus tulee siten tehdä kirjallisesti, osapuolten allekirjoittamana ja kaupanvahvistajan vahvistamana, tai vaihtoehtoisesti sähköisessä kaupankäyntijärjestelmässä. Esisopimuksesta tulee käydä ilmi luovutustarkoitus, luovutettava kiinteistö ja kaupan osapuolet. Kauppakirjasta poiketen esisopimukseen ei tarvitse kuitenkaan vielä merkitä kauppahintaa tai muuta vastiketta.

Edellä mainittujen muotovaatimusten lisäksi esisopimuksessa on mainittava se päivä, jona kiinteistön kauppa on viimeistään tehtävä, sekä ne ehdot, joiden täyttyessä kauppa tehdään. Tällainen ehto voi olla esimerkiksi lainan tai rakennusluvan saaminen. Esisopimus voi olla voimassa enintään viisi vuotta sopimuksen tekopäivästä lähtien. Esisopimus voidaan tehdä joko molempia osapuolia tai vain toista osapuolta sitovaksi. Esisopimuksen yhteydessä voidaan myös sopia sopimussakosta, jonka kaupanteosta peräytyvä osapuoli joutuu maksamaan. Esisopimuksen yhteydessä voidaan myös maksaa käsirahaa. Esisopimus sitouttaa kiinteistön kaupan tekemiseen ja osapuolilla on sen perusteella mahdollisuus vaatia kanteella toista osapuolta tekemään kauppa sopimuksessa sovituilla ehdoilla. Osapuolilla on lisäksi oikeus saada korvaus esisopimuksen rikkomisesta aiheutuneesta vahingosta.

Kun kiinteistö luovutetaan, syntyy luovutuksensaajalle lainhuudatusvelvollisuus, jolla uuden omistajan omistusoikeus rekisteröidään. Esisopimuksen perusteella kiinteistön omistus ei ole kuitenkaan vielä siirtynyt, vaan sillä ollaan sovittu vain kaupan tekemisestä. Näin ollen ostajalla ei ole vielä esisopimuksen perusteella lainhuudatusvelvollisuutta. Esisopimuksesta tehdään sen sijaan lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin saantomerkintä. Merkintä poistetaan siinä vaiheessa kun saannolle myönnetään lainhuuto.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]