Minilex - Lakipuhelin

Kuinka kauan kiinniotto saa kestää?


>> Lakipuhelin neuvoo vuosien kokemuksella - Soita 0600 12 450 >>

Rikoksen selvittämistä varten tai verekseltään tavattu rikoksen tekijä voidaan poliisimiehen toimesta ottaa kiinni. Poliisimies saa ottaa kiinni myös rikoksesta epäillyn joka on määrätty pidätettäväksi tai vangittavaksi. Mikäli pidätyksen edellytykset ovat täyttyneet voi poliisimies ottaa rikoksesta epäillyn kiinni ilman pidätysmääräystäkin, mikäli pidätys voi muuten vaarantua. Esimerkiksi rikoksesta epäillyn pakoilusta johtuen tai jos pidätysmääräystä ei ole ehditty hankkia.

Poliisimiehen on ilmoitettava pidättämiseen oikeutetulle virkamiehelle kiinniottamisesta. Mikäli kiinniottaminen jatkuu yli 12 tuntia on pidättämisen edellytykset oltava olemassa.  Kiinniotettua voidaan pitää korkeintaan 24 tuntia kiinniotettuna, jonka kuluessa on päätettävä kiinniotetun pidättämisestä tai vapaaksi päästämisestä. 

Tämän lisäksi on jokaisella kansalaisella yleinen kiinniotto-oikeus. Jokainen saa ottaa verekseltään tavatun tai pakenemassa olevan rikoksesta epäillyn kiinni jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta tai rikos on joku tietyistä laissa mainituista lievemmistä rikoksista. Käytännössä siis rikosta tekevän tai pakenevan voi ottaa yleisen kiinniotto-oikeuden perusteella kiinni. Myös viranomaisen antaman etsintäkuulutuksen perusteella pidätettäväksi tai vangittavaksi määrätty voidaan yleisen kiinniotto-oikeuden perusteella ottaa kiinni. Kiinni otettu on viipymättä luovutettava poliisille.

Soittamalla lakipuhelimeen saatat säästää helposti jopa tuhansia euroja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

 

Selaa lakitietoa