Minilex - Lakipuhelin

Rikoksesta epäillyn kiinniottaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Poliisi saa ottaa kiinni rikoksen selvittämistä varten verekseltään tai pakenemasta tavatun rikoksesta epäillyn. Myös pidätettäväksi tai vangittavaksi määrätyn epäillyn kiinniotto on sallittua. Kiinniotto voi tulla kyseeseen myös silloin, kun asianomaista halutaan kuulla esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä. Vangittavaksi vaadittu epäilty saadaan ottaa kiinni myös oikeudenkäynnin pääkäsittelyn tai päätösharkinnan ajaksi, jos kiinniotto on tarpeen hänen poistumisensa estämiseksi. Jos pidättämiseen on edellytykset, poliisi saa ottaa rikoksesta epäillyn kiinni ilman pidättämismääräystäkin, jos pidättämisen toimeenpano voi muuten vaarantua. Tällöin kiinniottamisesta on viipymättä ilmoitettava pidättämiseen oikeutetulle virkamiehelle, jonka on 24 tunnin kuluessa kiinniottamisesta päätettävä, onko kiinniotettu päästettävä vapaaksi vai pidätettävä. Kiinnioton jatkuminen yli 12 tuntia edellyttää samojen edellytysten olemassaoloa kuin henkilön pidättäminen.

Kiinniottamisen syy on ilmoitettava kiinniotetulle välittömästi. Kiinniotetun vapaudenmenetyksestä on ilmoitettava kiinniotetun osoituksen mukaisesti hänen läheiselleen tai muulle henkilölle. Jos ilmoittamisesta on erityistä haittaa rikoksen selvittämiselle, ilmoittamista kiinniottamisesta voidaan lykätä tai se voidaan jättää tekemättä. Tällöin epäilty on luonnollisesti vapautettava kiinnioton aikarajojen puitteissa. Ilmoitusta läheiselle ei saa ilman erityistä syytä tehdä vastoin kiinniotetun tahtoa.

Poliisilla on siis toimivalta ottaa rikoksesta epäilty kiinni tietttyjen edellytysten vallitessa. Kiinniotto saa kestää korkeintaan 24 tuntia, jonka jälkeen kiinniotettu on vapautettava tai pidätettävä. Kiinniotto ei saa kuitenkaan kestää pidempään kuin 12 tuntia, ellei käsillä ole samoja edellytyksiä, kuin mitä pidätykseenkin vaaditaan. Kiinniottamisessa on kyse pakkokeinon käyttämisestä, joten toimivalta sen täytäntöönpanoon kuuluu pääsääntäisesti poliisille. Muillakin viranomaisilla ja yksityisillä henkilöillä voi poikkeuksellisesti olla oikeus kiinniottoon. Tällöin puhutaan yleisestä kiinniotto-oikeudesta eli jokamiehen kiinniotto-oikeudesta. Lainsäädännössä on erikseen lueteltu tilanteet, jolloin tällaisen kiinniotto-oikeuden käyttäminen on mahdollista.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]