Minilex - Lakipuhelin

Pidättämisen edellytykset pakkokeinolaissa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Pakkokeinolaissa säädetään pidättämisen edellytyksistä. Laki luettelee neljä vaihtoehtoista pidättämisen edellytystä. Lähtökohtana on, että henkilö on todennäköisin syin epäiltynä rikoksesta. 

Ensinnäkin rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan pidättää silloin, kun rikoksesta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta.

Toiseksi pidättäminen on mahdollista, jos rikoksesta on säädetty lievempi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta, mutta rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja lisäksi epäillyn henkilökohtaisten olosuhteiden tai muiden seikkojen perusteella on syytä epäillä, että hän lähtee pakoon tai muulla tavoin karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa. Pidättäminen on tässä tapauksessa mahdollista myös, mikäli on syytä epäillä, että epäilty vaikeuttaa asian selvittämistä hävittämällä, turmelemalla, kätkemällä tai muuttamalla todistusaineistoa taikka vaikuttamalla todistajaan, asianomistajaan, asiantuntijaan tai rikoskumppaniin. Epäily siitä, että rikoksesta todennäköisin syin epäilty jatkaa rikollista toimintaa oikeuttaa myös pidättämiseen tässä tilanteessa.

Kolmantena vaihtoehtoisena edellytyksenä pidättämiselle on, että rikoksesta epäilty on tuntematon ja että hän kieltäytyy ilmoittamasta nimeään tai osoitettaan taikka antaa siitä ilmeisesti virheellisen tiedon.

Neljäntenä pidättäminen tulee kyseeseen, kun epäillyllä ei ole vakinaista asuntoa Suomessa ja voidaan pitää todennäköisenä, että hän yrittää karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa poistumalla maasta.

Vaikka epäilyyn ei olisi todennäköisiä syitä, voidaan henkilö silti pidättää. Edellytyksenä on kuitenkin, että edellä mainitut pidättämisen edellytykset ovat olemassa ja että pidättäminen on odotettavissa olevan lisäselvityksen vuoksi erittäin tärkeää.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]