Minilex - Lakipuhelin

Ylimääräinen muutoksenhaku - KKO:2009:2

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Ylimääräinen muutoksenhaku
    Rangaistusmääräys
    Rangaistusmääräyksen oikaisu
    Sakko
    Päiväsakon rahamäärä

Tapauksessa syyttäjä oli antanut rangaistusmääräyksen, jossa A:n päiväsakon rahamäärä oli laskettu viimeksi toimitetun verotuksen tietojen perusteella. A:n verotusta oli kuitenkin jo tätä ennen oikaistu siten, että suurin osa hänen pääomatuloistaan oli katsottu verovapaiksi oman asunnon luovutusvoitoksi. A haki tämän johdosta rangaistusmääräyksen purkamista.

Oikaisupäätöksen mukainen tieto siitä, että A:n verotettavat pääomatulot olivat säännönmukaisessa verotuksessa verotettua tuloa pienemmät, ei kuitenkaan ollut sellainen seikka, jonka perusteella rangaistusmääräys olisi voitu päiväsakon rahamäärän osalta purkaa.

Lain mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn eduksi purkaa jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä, tahi on erittäin painavia syitä, katsoen siihen mihin näin vedotaan ja mitä muutoin käy ilmi, saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymys, onko syytetty tehnyt sen rikollisen teon, joka on luettu hänen syykseen.

A pyysi, että rangaistusmääräys puretaan ja päiväsakon rahamäärä vahvistetaan oikaisupäätöksen mukaisten verotustietojen perusteella. Korkein oikeus kuitenkin hylkäsi hakemuksen. Korkein oikeus katsoi, että A:lla ei olisi ollut pienentyneitä tuloja, vaan ainoastaan niiden muuttunut verokohtelu. Sen vuoksi ja koska päiväsakon rahamäärä vahvistetaan viime kädessä niin, että se on kohtuullinen sakotettavan maksukykyyn nähden, A:n verotettavien tulojen asiassa puheen oleva alentuminen ei ole sellainen seikka, joka todennäköisesti olisi johtanut siihen, että A:n rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä säännöksiä.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]