» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli hovioikeuden lainvoimaiseksi tulleella tuomiolla tuomittu rangaistukseen väärennysaineiston hallussapidosta. Tapauksen toinen vastaaja, jota oli myöskin syytetty samasta teosta oli valittanut hovioikeuden tuomiosta edelleen korkeimpaan oikeuteen, joka oli päätynyt vapauttamaan hänet hovioikeuden tuomitsemasta rangaistuksesta katsoen, ettei hän ollut syyllistynyt syytteen mukaiseen väärennysaineiston hallussapitoon.
Tämän jälkeen myös A haki lainvoimaiseksi tulleen tuomionsa purkamista korkeimmassa oikeudessa sillä perusteella, että edellä mainitun korkeimman oikeuden ratkaisun nojalla oli erittäin painavia perusteita saattaa kysymys A:n syyllisyydestä väärennysaineiston hallussapitoon tuomioistuimen uudelleen arvioitavaksi. Näin ollen tapauksessa tuli juridiselta kantilta katsottuna arvioitavaksi, oliko korkeimman oikeuden mahdollista purkaa hovioikeuden A:lle antama tuomio ja ottaa asia uudelleen käsittelyyn korkeimman oikeuden toisen vastaajan osalta tekemän ratkaisun pohjalta.
Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 momentin mukaan edellytyksenä tuomion purkamiselle on ensinnäkin vetoaminen seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja toiseksi, että sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä, tahi että muutoin, katsoen siihen mihin näin ja siis uutena seikkana tai todisteena vedotaan ja mitä muutoinkin käy ilmi, on erittäin painavia syitä ottaa uudelleen tutkittavaksi kysymys syytetyn syyllisyydestä.
Korkeimman oikeuden mukaan korkeimman oikeuden ratkaisu toista asiassa vastaajana ollutta henkilö koskeneessa asiassa ei ollut katsottavissa edellä mainitun pykälän mukaiseksi uudeksi seikaksi tai todisteeksi, vaan säännöksen tarkoituksena oli ennemminkin sallia sellaisen uuden aineiston esittäminen, jota ei oltu vielä esitetty aiemmin ja jolla voisi olla vaikutusta asian ratkaisuun. Myöskään näiden kahden tapauksen sinänsä ristiriitaisia tuomiota ei voinut pitää tällaisena seikkana tai todisteena.
A ei ollut esittänyt korkeimmalle oikeudelle toimittamassaan purkuhakemuksessa muuta perustetta purkamiselle kuin edellä mainitun korkeimman oikeuden ratkaisun, joka oli annettu vasta sen jälkeen, kun hänen tuomionsa oli tullut lainvoimaiseksi. Näin ollen purkuhakemuksen hyväksymiselle ei ollut korkeimman oikeuden mukaan oikeudenkäymiskaaren mukaista erittäin painavaa syytä, eikä siten ollut tällaista syytä myöskään ottaa kysymystä A:n syyllisyydestä uudelleen tutkittavaksi. Näillä perusteilla korkein oikeus päätyi hylkäämään A:n purkuhakemuksen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa