» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa A:n syyksi oli luettu kaksi törkeää veropetosta, kirjanpitorikoksen ja törkeän kirjanpitorikoksen käsittävä rikos, törkeä työeläkevakuutusmaksupetos ja törkeä velallisen epärehellisyys. A oli maksanut pimeitä palkkoja X Oy:n työntekijöille noin 1,6 miljoonaa euroa. X Oy oli lisäksi välttänyt arvonlisäveroja, ennakonpidätyksiä sekä työnantajan sosiaaliturvamaksuja ja tuloveroja ja A:n henkilökohtaista tuloveroa, joiden yhteismäärä oli ollut yli 1,2 miljoonaa euroa. Menettelyn peittämiseksi X Oy:n kirjanpitoon oli kirjattu tekaistuja tositteita noin 2,5 miljoonan euron arvosta. A ei myöskään ollut ilmoittanut X Oy:n maksamia palkkoja työeläkevakuutusyhtiölle, millä menettelyllä hän oli aiheuttanut noin 140 000 euron työeläkevakuutusmaksun määräämättä jättämisen. Lisäksi A oli saattanut omaisuuttaan velkojiensa ulottumattomiin noin 60 000 euron arvosta. Tapauksessa A oli valittanut siitä, että hänen rangaistuksensa oli väärin mitattu.
Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä veropetoksesta, kirjanpitorikoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta, törkeästä työeläkevakuutusmaksupetoksesta ja törkeästä veropetoksesta viideksi vuodeksi vankeuteen. Hovioikeus katsoi, että tekaistun laskutuksen määrä olisi ollut pienempi kuin käräjäoikeus oli katsonut ja hovioikeus hylkäsi syytteen tältä osin. Tämän vuoksi rangaistusta olisi tullut alentaa. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että toisaalta A:n syyksi oli luettu hovioikeudessa käräjäoikeuden syyksilukemien rikosten lisäksi törkeä velallisen epärehellisyys. Tähän nähden hovioikeus katsoi, että oikeudenmukaisena rangaistuksena A:lle oli pidettävä käräjäoikeuden tuomitsemaan viittä vuotta vankeutta.
Rikoslain mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Eri rikoksista yhteistä vankeusrangaistusta määrättäessä on otettava huomioon myös se, että yhteistä rangaistusta määrättäessä eri rikoksista seuraavan ankarimman enimmäisrangaistuksen saa ylittää, mutta rangaistus ei saa olla eri rikosten enimmäisrangaistusten yhteisaikaa pitempi. Ankarinta enimmäisrangaistusta ei myöskään saa ylittää enempää kuin kolmella vuodella, jos ankarin enimmäisrangaistus on vankeutta määräajaksi vähintään neljä vuotta. Yhteistä rangaistusta mitattaessa lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksen yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.
Korkein oikeus katsoi, että kaikista A:n syyksi luetuista rikoksista säädetty enimmäisrangaistus on neljä vuotta vankeutta. Yhteistä rangaistusta määrättäessä tämän enimmäisrangaistuksen voi rikoslain mukaisesti ylittää enintään kolmella vuodella. A:lle tuomittava yhteinen rangaistus voi näin ollen olla enintään seitsemän vuotta vankeutta.
Korkein oikeus katsoi, että A:n syyksi luetuilla rikoksilla on keskinäistä yhteyttä. Rikokset on tehty pitkän ajan kuluessa ja ne on toteutettu useilla eri toimilla, mikä ilmentää, että toiminta on ollut varsin suunnitelmallista ja se on käsittänyt runsaasti tekaistuihin tositteisiin perustuvaa väärien kirjausten tekemistä kirjanpitoon sekä monien erillisten väärien ilmoitusten tekemistä veroviranomaiselle ja eläkevakuutusyhtiölle. Korkein oikeus katsoi, ettei rikosten keskinäisellä yhteydellä ole merkittävää rangaistusta alentavaa vaikutusta, joten Korkein oikeus päätyi siihen, ettei hovioikeuden A:lle tuomitsemaa viiden vuoden yhteistä vankeusrangaistusta ole aihetta alentaa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa