Minilex - Lakipuhelin

Tavaran vuokraus yksityiseltä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yksityisten välisellä tavaran vuokralla tarkoitetaan, että vuokranantaja luovuttaa vuokralaiselle käyttöoikeuden tiettyyn tavaraan eli irtaimeen esineeseen vastiketta vastaan. Vuokralle annettava irtain esine voi olla melkein mikä tahansa esine, kuten vaate, auto tai tietokone.

Irtaimen esineen vuokrauksessa osapuolten välinen sopimus on vapaamuotoinen, joten sen sisällön määrittelevät pääsääntöisesti yleiset sopimusoikeudelliset säännökset ja periaatteet. Osapuolten välinen sopimus on näin ollen keskeisessä asemassa, kun arvioidaan osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia. Kohtuuttomia sopimusehtoja osapuolten välillä pidetään lähtökohtaisesti mitättöminä. Vuokranantajan tulee pitää vuokraesine sovittuna aikana ja sopimuksen mukaisessa kunnossa saatavilla sovitussa paikassa. Vuokrasuhteen aikana vuokraajalla on velvollisuus pitää tavara sopimuksenmukaisessa kunnossa ja hänellä on myös vastuu sen vahingoittumisesta. Vuokralaisella on velvollisuus maksaa käyttöoikeudestaan sovittua vuokraa.  Jos vuokraesine on vuokrattu kahdelle samaan aikaan, ratkeaa riita ensimmäisen vuokraajan hyväksi.

Koska yksityisten välisestä irtaimen tavaran vuokrauksesta on vain vähän laintasoista sääntelyä, on vuokrasopimuksen sisällöllä keskeinen merkitys. Jos mitään ei ole osapuolten välillä sovittu, voi olla vaikea osoittaa myöhemmin kuka on vastuussa tietyssä tilanteessa. Näin ollen on syytä laatia aina kirjallinen sopimus vuokrauksen keskeisistä ehdoista, ja varmistaa ehtojen sisältö lakimiehiltämme.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]