Irtaimen esineen vuokra tarkoittaa käyttöoikeuden vastikkeellista luovutusta irtaimeen esineeseen. Yleisiä vuokrauskohteita ovat esimerkiksi vaatteet, kuten juhlapuvut, sekä autot. Irtaimen esineen vuokraus voi olla käytännöllistä esineen ostamisen sijaan, jos kyseistä esinettä ei tarvitse kuin kerran tai pari. Kyse voi olla myös isomman esineen esimerkiksi veneen, peräkärryn, vaatteen tai työkalun vuokrauksesta. Vuokratulo voidaan maksaa myös muuna kuin rahana. Tulon määrä on tuolloin vastikkeena annetun omaisuuden tai muun vastikkeen käypä arvo. Luonnollisen henkilön saamat vuokratulot ovat veronalaisia tuloja. Näihin tuloihin kohdistuvat menot ovat lähtökohtaisesti vähennyskelpoisia verotuksissa. Myös satunnaisesta vuokraustoiminnasta syntyvä vuokratulo on veronalaista tuloa ja siitä saa vähentää vuokraamisesta koituvat kustannukset. Irtaimen esineen vuokrasuhteessa vuokranantajalla ja vuokralaisella on vapaus sopia keskenään, millaista vuokraa esineen käyttöoikeudesta maksetaan.
Käytännössä vuokran määrästä sovitaan aina vuokrasopimuksessa, mutta jos asiasta ei jostain syystä olekaan sovittu mitään, esineen käyttöoikeudesta on suoritettava yleisten sopimusoikeudellisten sääntöjen mukaan kohtuullinen korvaus, ellei näytetä että osapuolten tarkoituksena oli käyttöoikeuden siirtäminen vastikkeettomana. Vastikkeen kohtuullisuutta arvioitaessa tulee ottaa huomioon muun muassa esineen laatu ja ominaisuudet sekä muut olosuhteet. Irtaimen esineen vuokrassa puhutaankin yleensä käyvästä vuokrasta ja vuokralaisen on, jollei vastiketta voida pitää kohtuuttomana, maksettava sellainen vuokra, jonka vuokranantaja vaatii käyttöoikeudesta. Arvonlisävero on kulutusvero, jonka myyjä lisää palvelun tai tavaran myyntihintaan. Myyjä perii veron ostajalta myynnin yhteydessä ja tilittää sen valtiolle. Arvonlisäverovelvollisia ovat kaikki liiketoiminnan harjoittajat, jotka harjoittavat tavaroiden tai palveluiden myyntiä tai vuokrausta, tai muuta näihin rinnastettavaa toimintaa.
Selvitä asiasi heti
Lakiasiat kannattaa aina selvittää heti, ainakin itselle. Lakipuhelimen juristit selventävät oikeutesi ja velvollisuutesi sekä antavat neuvoja kuinka sinun tulisi asiassasi toimia. Näin toimimalla estät ennakolta ongelmien ja riitojen syntymisen tai niiden pahentumisen.
Arvonlisäverokanta määräytyy sen perusteella minkälainen palvelu tai tuote on kyseessä. Yleinen verokanta, joka koskee useimpia tavaroita ja palveluita 24%, ravintola- ja ateriapalvelut, elintarvikkeet, rehu 14% ja kirjat, lääkkeet, liikuntapalvelut, elokuvanäytökset, henkilökuljetus, majoituspalvelut, kulttuuri- ja viihdetilaisuuksien sisäänpääsy ja televisioluvat 10%.