- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Omaa omaisuuttaan saa vuokrata melko vapaasti, huomioiden voimassa olevan lainsäädännön ja vuokrauksesta ilmenevät veroseuraamukset. Pääsääntöisesti kaikki sellainen tulo, jota oman omaisuuden vuokraamisella saadaan, ovat verotettavaa tuloa. Tuloista saa kuitenkin vähentää tiettyjä vuokraamisesta aiheutuvia kuluja, esimerkiksi lainanlyhennyksiä. Verottajalle tulot on myös aina ilmoitettava, vaikka omaisuuden vuokraamisesta aiheutuvat kulut muodostuisivat suuremmaksi, kuin siitä saadut tulot.
Yleisintä vuokraustoimintaa lienee asunto-osakkeen tai kiinteistön vuokraus toiselle. Tämä tulo verotetaan pääomatulona, jonka veroprosentti on artikkelin kirjoittamishetkellä 30 000 euroon asti 30% ja yli 30 000 eurosta 34% . Ajankohtaisimman tiedon saa aina viranomaisen tietojärjestelmistä. Vuokraustoiminnan tulot voidaan verottaa esimerkiksi henkilökohtaisella verokortilla, jolloin vuokratulo jakautuu tasaisesti koko vuoden verotettavaksi tuloksi.
Vuokrattava irtain voi olla esimerkiksi auto, jolloin esineen käyttöoikeus luovutetaan sopimusta vastaan vuokraajalle, mutta omistusoikeus säilyy vuokranantajalla. Myös irtaimen esineen vuokrasta on maksettava samoilla perusteilla pääomatuloveroa. Irtainta esinettä vuokratessa on syytä tehdä asiasta kirjallinen sopimus, jossa yksilöidään vuokrauksen kohde, muut sopimusehdot kuten vuokran määrä, ja esimerkiksi vahinkotapauksessa vahingonkorvausvastuut. Tällöin vältetään tilanteet, jolloin vuokrauksen kohde esimerkiksi tuhoutuu onnettomuuden seurauksena, ja vuokranantaja ei saa vuokraamaansa irtainta takaisin jos esimerkiksi vakuutusten ottamisesta ei vuokrasuhteessa ole sovittu.
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.