Minilex - Lakipuhelin

Kaupan purku ostajan toimesta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ostaja voi vaatia kaupan purkua tietyin edellytyksin, kun tavarassa on virhe, tai toimitus on viivästynyt. Kaupan purkaminen on kuitenkin niin sanottu viimeinen keino. Ennen kaupan purkamista myyjällä on mahdollisuus pyrkiä korjaamaan virhe tai viivästys. Vasta kun virheen tai viivästyksen korjaaminen ei onnistu tai se ei tule kyseeseen saa ostaja vaatia hinnanalennusta tai purkaa kaupan. Ostajan tulee ilmoittaa aikeistaan purkaa kauppa. Kun kauppa puretaan, tulee molempien kaupan osapuolien palauttaa saamansa suoritukset. Tilanne siis pyritään palauttamaan kauppaa edeltäneeseen tilaan.

 

Kauppalaki vai kuluttajansuojalaki?

Kun kaksi yksityistä henkilöä tekee toistensa kanssa kauppaa, sovelletaan kauppalakia. Näin toimitaan myös, mikäli kaupan molemmat osapuolet ovat elinkeinonharjoittajia.

Sen sijaan, jos elinkeinonharjoittaja myy tavaroita yksityiselle henkilölle, tulee sovellettavaksi kuluttajansuojalaki. Kuluttajansuojalaki suojelee ostajaa, koska ostajan nähdään olevan heikommassa asemassa kuin elinkeinonharjoittaja.

Kauppalaki ei ole pakottava, vaan kaupan osapuolilla on sopimusvapaus. Kaupan osapuolet saavat siis päättää kenen kanssa sopimuksen solmivat ja mitä säännöksiä sopimus sisältää. Kuluttajansuojalaki taas on pakottavaa lainsäädäntöä. Jos sopimuksessa on sovittu jotain, mikä poikkeaa kuluttajansuojalaista ostajan vahingoksi, ei tuo sopimusehto ole pätevä. Eli jos sopimuksen ehto on ostajan kannalta huonompi kuin mitä kuluttajansuojalaissa on säädetty, ei kyseinen sopimusehto päde. Ostajan kannalta paremmista ehdoista voidaan kyllä sopia.

Kaupan purkua koskevat säännökset ovat kauppalaissa ja kuluttajansuojalaissa hieman erilaiset. Tästä syystä on otettava huomioon, kumpaa lakia kauppaan sovelletaan.

 

Milloin ostaja saa purkaa kaupan?

Ostajalla on oikeus kaupan purkuun, kun

  • kauppa viivästyy myyjän vuoksi tai
  • tavarassa on virhe.

Kaupan purkaminen on kuitenkin ns. viimeinen keino. Ennen kaupan purkamista myyjällä on mahdollisuus korjata viivästys tai virhe. Myyjä voi korjata virheen myös toimittamalla uuden virheettömän tavaran. Myyjän tulee korjata virheensä kohtuullisessa ajassa, siten ettei ostajalle aiheudu ylimääräistä haittaa. Jos virheen tai viivästyksen korjaaminen ei onnistu tai se ei tule kyseeseen, on ostajalla oikeus vaatia hinnanalennusta tai purkaa kauppa.

 

Milloin toimitus on viivästynyt?

Toimitus on viivästynyt, jos tavaraa ei luovuteta tai se luovutetaan liian myöhään. Ostaja saa vedota viivästykseen, jos viivästys ei johdu ostajasta tai ostajan puolella olevasta seikasta. Viivästys johtuu ostajasta esimerkiksi, kun ostaja pakoilee myyjää tai ei suostu vastaanottamaan tavaraa.

 

Milloin tavara on luovutettava?

Lähtökohtaisesti tavara tulee luovuttaa silloin ja siten kuin on sovittu. Luovutus voidaan sopia tapahtuvaksi tiettynä aikana, välittömästi tai vasta sitä vaadittaessa. Kauppalain ja kuluttajansuojalain säännökset eroavat toisistaan sen suhteen, milloin tavara on luovutettava, jos luovutuksesta ei ole sovittu:

  • Kauppalain mukaan tavara tulee luovuttaa kohtuullisessa ajassa kaupanteosta, jos muuta ei ole sovittu.
  • Kuluttajansuojalain mukaan, tavara täytyy luovuttaa ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään 30 päivän kuluessa kaupanteosta, jos muuta ei ole sovittu.

Jos kaupassa ei ole sovittu maksuajasta, ei myyjän tarvitse luopua tavarasta ennen kuin ostaja on maksanut kauppahinnan. Luovutuksen ja kauppahinnan maksun tulisi lähtökohtaisesti tapahtua mahdollisimman yhtäaikaisesti. Ostajan ei kuitenkaan tarvitse maksaa kauppahintaa, ennen kuin hän on voinut tarkastaa tavaran kunnon. Kuitenkin jos tavaran kunnon tarkastaminen ei onnistu esimerkiksi luovutus- tai maksutavan vuoksi, ei ostaja saa odottaa kauppahinnan maksamista siihen asti, että saa tavaran tarkastettua. Jos tavara esimerkiksi lähetetään ostajalle, tulee hänen maksaa kauppahinta ennen kuin myyjä lähettää tavaran hänelle. Tällöin tavaran tarkastaminen ei välttämättä onnistu ennen kauppahinnan maksamista.

Pääsääntöisesti tavara katsotaan luovutetuksi, kun ostaja on saanut sen hallintaansa. Kauppalain ja kuluttajansuojalain säännökset eroavat kuitenkin hieman toisistaan.

Kauppalain mukaan tavaran tulee olla noudettavissa myyjän liike- tai kotipaikasta taikka sieltä mistä on sovittu. Tavara on luovutettu, kun ostaja on ottanut sen hallintaansa. Jos tavara kuljetetaan ostajalle sellaisen alueen sisälle, mihin myyjä tavallisesti kuljettaa myymiään tavaroita, on tavara luovutettu, kun ostaja saa sen hallintaansa. Jos kuljetus tapahtuu sellaiselle alueelle, joka ei ole myyjän tavanomaista jakelualuetta, on tavara luovutettu jo silloin, kun rahdinkuljettaja on ottanut tavaran haltuunsa. Kun myyjä suorittaa kuljetuksen itse, on tavara luovutettu vasta kun ostaja on ottanut sen haltuunsa. Jos tavara myydään ”vapaasti”, ”toimitettuna” tai ”vapaasti toimitettuna” tietylle paikkakunnalle, on tavara luovutettu, kun se saapuu kyseiselle paikkakunnalle.

Myös kuluttajansuojalain mukaan tavaran tulee olla noudettavissa sieltä mistä on sovittu tai myyjän liikepaikasta. Jos myyjällä ei ole liikepaikkaa, eikä muuta ole sovittu, tulee myyjän toimittaa tavara ostajalle. Tavara on luovutettu, kun ostaja on saanut sen hallintaansa. Jos kyseessä on sellainen tavara, joka pitää asentaa tai kokoonpanna ostajan luona, on tavara luovutettu vasta, kun myyjä on täyttänyt mainitun velvollisuutensa. Luovutuksen viivästyminen katsotaan siis siitä hetkestä, kun tavara on asennettu tai pantu kokoon. Jos ostat esimerkiksi ilmalämpöpumpun asennettuna, tulee sen olla asennettuna silloin kun on sovittu. Ei riitä, että pumppu tuodaan kotiisi sovittuna päivänä, mutta asennus tehdäänkin vasta myöhemmin.

 

Milloin voi vaatia kaupan purkua viivästyksen seurauksena?

Kuluttajansuojalain ja kauppalain mukaan ostaja voi myyjän viivästyksen vuoksi pidättäytyä kauppahinnan maksamisesta, vaatia sopimuksen täyttämistä tai purkaa kaupan.

Kuluttajansuojalain mukaan ennen kaupan purkamista täytyy ostajan asettaa myyjälle lisäaika toimitusta varten. Annetun lisäajan tulee olla olosuhteisiin nähden kohtuullinen. Jos alkuperäinen toimitusaika on ollut esimerkiksi neljä viikkoa, on ainakin saman pituinen lisäaika kohtuullinen. Jos myyjä ei luovuta tavaraa ostajalle edes lisäajan kuluessa, saa ostaja purkaa kaupan. Kaupan purkaminen on mahdollista, vaikka kyseessä olisi ostajalle erityisesti valmistettava tuote, kuten mittatilaustyönä tehty vaate.

Kauppaa ei saa purkaa ennen kuin lisäaika on päättynyt. Poikkeuksena tähän on kuitenkin tilanne, jossa myyjä ilmoittaa jo ennen lisäajan päättymistä, ettei toimita tavaraa lisäajan kuluessa. Eli mikäli myyjä kieltäytyy toimittamasta tavaraa annettuna lisäaikana, saa ostaja purkaa kaupan jo ennen lisäajan päättymistä.

Ostaja saa tietyissä tapauksissa purkaa kaupan myös ilman lisäajan asettamista. Ostaja saa purkaa kaupan ilman lisäaikaa, jos:

  • myyjä kieltäytyy tavaran toimittamisesta.
  • myyjän pitäisi ymmärtää tavaran käyttötarkoituksen ja luonteen perusteella, että tavara on luovutettava tiettyyn päivään mennessä (esimerkiksi kakun toimittaminen juhliin tai hääpuvun toimittaminen ennen häitä).
  • ostaja on ilmoittanut myyjälle ennen sopimuksen tekemistä, että tavara on luovutettava tiettyyn päivään mennessä.

Kauppalain mukaan ostaja saa purkaa kaupan myyjän viivästyksen vuoksi silloin, kun viivästys on olennainen. Myyjän on täytynyt myös ymmärtää ajoissa tapahtuvan toimituksen merkitys ostajalle. Viivästyksen olennaisuutta arvioidaan sopimuksen olosuhteiden perusteella. Myös kauppalain mukaan ostaja voi asettaa myyjälle kohtuullisen lisäajan tavaran luovutusta varten. Jos lisäaika ei ole kohtuuttoman lyhyt, saa ostaja purkaa kaupan, mikäli myyjä ei toimita tavaraa edes lisäajan kuluessa. Lisäajan kohtuullisuus arvioidaan tapauksen olosuhteiden perusteella. Huomioon voidaan ottaa esimerkiksi se, millaisesta tavarasta on kysymys, millainen tarve ostajalla on saada tavara ja ketkä ovat kaupan osapuolina. Lähtökohtaisesti kauppaa ei saa purkaa ennen kuin lisäaika on kulunut umpeen. Kaupan purkaminen lisäajan aikana onnistuu kuitenkin, jos myyjä ilmoittaa, ettei hän tule täyttämään sopimusta lisäajan kuluessakaan.

Kauppalaissa on kaupan purkamista rajoitettu silloin, kun kyseessä on ostajalle erityisesti hankittava tai valmistettava tuote. Jos myyjä ei voi hyödyntää kyseistä tuotetta ilman huomattavaa tappiota, saa ostaja purkaa kaupan viivästyksen vuoksi vain, jos kaupan tarkoitus jää ostajan kannalta viivästyksen vuoksi olennaisesti saavuttamatta. Ostaja ei esimerkiksi enää hyödy tavarasta tai hän ei enää tarvitse sitä.

Jos myyjä kysyy ostajalta, käykö hänelle tavaran luovuttaminen aiemmin sovittua myöhemmin, tulee ostajan vastata tähän kysymykseen kohtuullisessa ajassa. Jos ostaja ei vastaa myyjän ilmoitukseen uudesta luovutusajasta, ja myyjä luovuttaa tavaran ilmoittamanaan aikana, ei ostaja saa purkaa kauppaa.

 

Mikä on virhe?

Lähtökohtaisesti tavaran on oltava ominaisuuksiltaan sellainen, kuin on sovittu. Kauppalaissa ja kuluttajansuojalaissa on kuitenkin määräykset siitä, millainen tavaran on oltava, jos kaupan osapuolet eivät ole siitä sopineet.

Kauppalain mukaan:

  • Tavaran täytyy soveltua sen tavalliseen käyttötarkoitukseen.
  • Tavaran täytyy soveltua myös sellaiseen ostajan erityistarkoitukseen, josta myyjä oli tietoinen.
  • Jos myyjä on esittänyt ostajalle esimerkiksi mallin myymästään tavarasta, tulee myydyn tavaran olla ominaisuuksiltaan tätä mallia vastaava.
  • Tavaran täytyy olla pakattu tavanomaisella tai muuten sopivalla tavalla, jos pakkaus on tarpeen tavaran suojaamiseksi ja säilyttämiseksi.

Jos tavara ei vastaa edellä mainittuja seikkoja, on tavarassa virhe.

Esimerkiksi käytettynä myydyssä autossa katsottiin olevan virhe, kun myyjä oli ilmoittanut autolla ajetuksi kilometrimääräksi 49 000 kilometriä vaikka todellisuudessa autolla oli ajettu 73 000 kilometriä (KKO 1998:51).

Myös kuluttajansuojalaissa on määräykset siitä, millainen tavaran on oltava, jos muuta ei ole sovittu. Kuluttajansuojalain mukaan:

  • Tavaran tulee soveltua siihen käyttöön, johon se on tarkoitettu.
  • Tavaran täytyy vastata niitä tietoja, joita siitä on etukäteen annettu.
  • Tavaran tulee vastata kestävyydeltä ja muutoinkin sitä, mitä voidaan olettaa.
  • Tavara täytyy pakata asianmukaisesti sen säilyttämiseksi ja suojaamiseksi.
  • Tavaran tulee täyttää turvallisuusvaatimukset.
  • Tavaran mukana tulee antaa riittävät ohjeet sen asentamiseen, kokoamiseen, käyttöön, hoitoon ja säilytykseen.

Ohjeet täytyy antaa ostajan äidinkielestä riippuen joko suomen- tai ruotsikielisinä. Ohjeet on oltava sellaisessa muodossa, että ostaja voi ne helposti avata. Jos ostajalla ei esimerkiksi ole mahdollisuutta käyttää tietokonetta, tulee ohjeet antaa kirjallisina.

Jos tavara ei vastaa edellä mainittuja tai sitä mitä on sovittu, on tavarassa virhe.

Kuluttajariitalautakunnan mukaan takissa oli virhe, kun se ei kestänyt käyttöä kuin joitakin viikkoja. Takissa oli käytetty huonoa kangasta ja työ oli tehty heikkolaatuisesti. Takki ei vastannut sitä, mitä kuluttajalla oli aihetta olettaa. Myyjä oli yrittänyt oikaista virheen toimittamalla uuden takin, Uusikin takki oli ollut virheellinen. Tästä syystä ostajalla oli oikeus kaupan purkuun (D.nro: 610/30/2013).

Ostajalla ei sen sijaan ollut oikeutta kaupan purkuun ostettuaan liian väljän peruukin. Ostaja oli kokeillut liikkeessä peruukkia. Kotiin saavuttuaan hän oli huomannut, että peruukki oli väljempi kuin pitäisi. Kuluttajariitalautakunnan mukaan ostajan olisi tullut huomata peruukin väljyys jo sovittaessaan sitä liikkeessä. Peruukissa ei näin ollen ollut kuluttajansuojalain mukaista virhettä. Myyjä ei ollut antanut peruutus- tai vaihto-oikeutta. Ostaja ei voinut purkaa kauppaa yksipuolisesti, vaikka peruukki oli käyttämätön (D.nro: 3401/36/12).

Kauppalain ja kuluttajansuojalain mukaan tavara on virheellinen myös silloin, kun tavara ei vastaa sitä, mitä myyjä tai myyjän lukuun toimiva on kertonut tavarasta ennen kaupantekoa. Kyseisten tietojen on tullut myös vaikuttaa kaupantekopäätökseen. Tavara ei kuitenkaan ole virheellinen, jos myyjä ei ole tiennyt, eikä hänen olisi pitänyt tietää edellä mainituista tiedoista. Jos tiedot on oikaistu selkeästi ja hyvissä ajoin, ei tavaraa katsota virheelliseksi. Myyjän lukuun toimivana tahona pidetään esimerkiksi tavaran maahantuojaa.

Myyjän vastuulla eivät ole sellaiset viat, joista ostaja on tiennyt kaupantekohetkellä. Myyjän vastuulla ei ole myöskään:

  • Tavaran normaali kuluminen.
  • Tavaran virheellinen käsittely.
  • Käyttö- tai hoito-ohjeiden noudattamatta jättäminen.
  • Tapaturma, joka on sattunut ostajalle tavaran luovutuksen jälkeen.

 

Tavaran virhe ja reklamaatio

Ostajan tulee tarkastaa tavara luovuttamisen jälkeen, niin pian kuin mahdollista. Kun ostaja havaitsee tavarassa virheen, on hänen ilmoitettava myyjälle virheestä. Ostajan tulee siis esittää myyjälle reklamaatio, joka tulee tehdä kohtuullisessa ajassa virheen havaitsemisesta tai siitä, kun virhe olisi täytynyt havaita. Jos ostaja ei esitä reklamaatiota kohtuullisessa ajassa, ei hän saa enää vedota tavaran virheeseen. Kohtuulliseksi katsottava aika voi riippua kaupanteon kohteena olevasta tavarasta. Kuluttajansuojalain mukaan ilmoitus on tehtävä aina viimeistään kahden kuukauden kuluessa virheen havaitsemisesta.

Vaikka ostaja ei olisi tarkastanut tavaraa tai esittänyt reklamaatiota, saa hän vedota virheeseen, jos myyjän toiminta on ollut törkeän huolimatonta tai kunnianvastaista ja arvotonta. Myyjä on toiminut kunnianvastaisesti ja arvottomasti esimerkiksi silloin, kun on tarkoituksella jättänyt kertomatta tavarassa olevasta virheestä.

 

Virheellisyyden määräävä ajankohta

Myyjän vastuulla ovat ne virheet, jotka tavarassa oli vaaranvastuun siirtyessä ostajalle. Vaaranvastuu siirtyy ostajalle yleensä silloin, kun tavara luovutetaan hänelle. Myyjä vastaa kyseisestä virheestä, vaikka virhe ilmenisi vasta myöhemmin.

Kuluttajansuojalaissa noudatetaan ns. kuuden kuukauden virheolettamaa. Jos virhe ilmenee kuuden kuukauden kuluttua tavaran luovutuksesta, katsotaan virheen yleensä olleen tavarassa jo vaaranvastuun siirtyessä ostajalle. Myyjä siis lähtökohtaisesti vastaa sellaisesta virheestä, joka tavarassa ilmenee enintään kuuden kuukauden kuluessa tavaran luovutuksesta. Myyjä ei kuitenkaan vastaa virheestä, jos voidaan osoittaa, että virhe on syntynyt myöhemmin. Jotta myyjä voi vapautua vastuusta, tulee myyjän osoittaa, että tavara oli luovutettaessa virheetön.

Kaikissa tilanteissa kuuden kuukauden virheolettamaa ei kuitenkaan sovelleta. Jos virheolettama on virheen tai tavaran luonteen vastainen, ei virheolettamaa sovelleta. Tavaran normaalikäyttöikä voi esimerkiksi olla alle kuusi kuukautta, tällöin virheolettama on tavaran luonteen vastainen. Tavaran tulisi normaalisti vastata kestävyydeltä sitä, mitä samanlaisen tavaran kaupassa voidaan yleisesti olettaa. Myös hinta voi vaikuttaa arviointiin, sillä laadukkaat tuotteet usein maksavat enemmän. Kuuden kuukauden virheolettamaa ei sovelleta myöskään, jos virhe johtuu esimerkiksi tavaran vääränlaisesta käsittelystä tai tapaturmasta. Tuolloin virheolettama on virheen luonteen vastainen. Kuuden kuukauden virheolettama soveltuu lähtökohtaisesti kaikkien kulutustavaroiden kauppaan, myös käytetyn tavaran kauppaan. Kun tilanne on epäselvä, tulee harkinta tehdä jokaisen tavaran kohdalla erikseen.

Jos myyjä on antanut tavaralle takuun, on tavarassa virhe, jos tavara takuun aikana huononee takuun tarkoittamalla tavalla. Myyjä voi esimerkiksi antaa vuoden takuun sille, ettei tavaran väri haalistu. Jos väri kuitenkin haalistuu tuon vuoden aikana, on tavara virheellinen. Lain säännöksissä määrätty virhevastuu sitoo myyjää siitä riippumatta, onko hän antanut tuotteelle takuuta. Takuun tulee olla lain säännöksiä ”parempaa oikeutta”. Takuu ei siis voi antaa ostajalle vain samoja oikeuksia, kuin mitä laki muutoinkin antaisi. Takuu on näin ollen myyjän antama lisäetu.

Jos tavaran huononeminen johtuu myyjän sopimusrikkomuksesta, on tavarassa virhe, vaikka vaaranvastuu olisi siirtynyt jo ostajalle.

 

Milloin ostaja saa purkaa kaupan virheen takia?

Pelkästään se, että tavarassa on virhe, ei riitä perusteeksi kaupan purkamiseen.

Kauppalain mukaan virheen on oltava olennainen, jotta ostaja voi purkaa kaupan tavaran virheen vuoksi. Myyjän on myös täytynyt tietää virheen olevan ostajan kannalta merkittävä. Virheen olennaisuuden arviointiin vaikuttaa muun muassa:

  • kuinka suuri merkitys virheellä on ostajalle,
  • onko virhe mahdollista hyvittää muulla tavoin (esim. korjaaminen tai uuden tuotteen toimittaminen) ja
  • kuinka pitkä aika ja suuri haitta virheen korjaamisesta tai uuden tuotteen toimittamisesta on ostajalle.

Jos myyjä esimerkiksi epäonnistuu tavaran korjaamisessa, otetaan se huomioon virheen olennaisuutta arvioitaessa. Virheen syyllä ei ole merkitystä sen olennaisuuden kannalta. Jopa virhe, johon myyjä ei ole vaikuttanut, voi olla olennainen.

Kuluttajansuojalain mukaan tavaran virhe ei saa olla vähäinen. Kuluttajansuojalaki ei siis edellytä samanlaista virheen olennaisuutta kuin kauppalaki. Kuluttajansuojalain perusteella kaupan purkaminen onnistuu tämän vuoksi hieman helpommin kuin kauppalain perusteella.

Virheen vähäisyyttä arvioitaessa otetaan huomioon virheen kokonaismerkitys ostajalle. Virhe on vähäinen esimerkiksi silloin, kun se on nopeasti ja helposti korjattavissa. Myös pintaviat voivat olla luonteeltaan vähäisiä ja ostajalle koko kauppaan nähden suhteellisen merkityksettömiä.

Kuluttajariitalautakunnan mukaan siiman virhe ei ollut vähäinen, koska siiman kestävyydellä oli olennainen merkitys sen käytön kannalta. Siima ei ollut kestänyt 10 kilon painoa, vaikka siiman oli ilmoitettu kestävä yli 19 kilon paino. Koska virhettä ei ollut oikaistu, sai ostaja purkaa kaupan (Dnro: 3120/36/08).

Sekä kauppalain että kuluttajasuojalain mukaan ostajan täytyy ilmoittaa myyjälle aikeistaan purkaa kauppa. Kyseinen ilmoitus on tehtävä kohtuullisessa ajassa sen jälkeen, kun ostaja on saanut tiedon myöhästyneestä luovutuksesta tai tavaran virheellisyydestä. Ostajalla voi olla myös oikeus korvaukseen niistä vahingoista, joita hän kärsi myyjän viivästyksen vuoksi.

 

Kaupan purkamisen seuraukset?

Kun kauppa puretaan, lakkaa kaupan osapuolten suoritusvelvollisuudet ja jo tehdyt suoritukset tulee palauttaa. Tilanne siis pyritään palauttaa kauppaa edeltäneeseen tilaan.

Kauppalain mukaan kaupan purkautuessa:

  • Myyjän velvollisuus tavaran luovuttamiseen päättyy.
  • Myyjän täytyy palauttaa saamansa suoritukset ja maksaa niille korkoa.
  • Ostajan velvollisuus kauppahinnan maksamiseen ja kaupan myötävaikuttamiseen päättyy. (Kauppalain mukaan ostajan täytyy myötävaikuttaa kauppaan mm. vastaanottamalla tavaran)
  • Ostajan täytyy maksaa tavarasta saamansa tuotto ja hyöty.

Kaupan purkautuessa molemmat osapuolet saavat vaatia toisiltaan takaisin sen, mitä ovat toisilleen luovuttaneet. Toinen osapuolista voi tällöin odottaa oman suorituksen palauttamista niin kauan, että toinenkin osapuoli täyttää palautusvelvollisuutensa. Suoritusta ei tarvitse palauttaa myöskään ennen kuin toinen osapuoli on maksanut mahdolliset vahingonkorvaukset tai korot, joita hänen on tullut maksaa. Jos toinen kuitenkin asettaa hyväksyttävän vakuuden vahingonkorvausten tai korkojen maksamisesta, täytyy toisenkin osapuolen palauttaa vastaanottamansa suoritus.

Jos ostaja on saanut tavarasta tuottoa tai hyötyä, tulee hänen maksaa tästä myyjälle kohtuullinen korvaus. Myyjän tulee maksaa takaisin saamansa kauppahinta ja sille tulee maksaa korkolain mukainen korko. Korko lasketaan siitä päivästä lukien, jona myyjä vastaanotti maksun.

Kuluttajansuojalain mukaan myyjä voi vähentää palautettavasta kauppahinnasta ostajan saaman käyttöhyödyn. Eli sen osan kauppahinnasta, joka vastaa asiakkaan tavarasta saamaa hyötyä.

Kuluttajariitalautakunnan mukaan puhelimessa oli virhe, kun puhelin oli ollut korjauksessa reilun puolen vuoden aikana 17 viikkoa. Lautakunta katsoi, että puhelimen korjaaminen oli kestänyt kohtuuttoman pitkään, eikä puhelinta saatu korjauksista huolimatta moitteettomaan kuntoon. Ostajalla oli oikeus purkaa kauppa. Kuluttajariitalautakunta suositteli, että kauppa puretaan ja ostajalle palautetaan kauppahinta 30 euron käyttöhyödyllä vähennettynä (Dnro: 1337/32/07).

 

Yhteenveto

 

  • Kaupan purku on viimeinen keino toimia, kun tavarassa on virhe.
  • Kaupan purkuun sovellettava laki riippuu siitä, ketkä kaupan osapuolet ovat. Jos osapuolina on kaksi yksityishenkilöä tai kaksi elinkeinonharjoittajaa, sovelletaan kauppalakia, ja jos toinen osapuoli on yksityishenkilö ja toinen elinkeinonharjoittaja, sovelletaan kuluttajansuojalakia, joka on asennoitu suojaamaan ns. “heikompaa”osapuolta tilanteessa.
  • Ostajalla on oikeus purkaa kauppa, jos kauppa on viivästynyt myyjästä johtuvista syistä tai jos tavarassa on virhe. Virhe kuitenkin yritetään aina korjata ennen kaupan purkua.
  • Viivästyksessä kuluttajansuojalain mukaan, ostajalla on velvollisuus antaa myyjälle kohtuullinen lisäaika ennen kaupan purkamista. Mikäli myyjä ei kykene toimittamaan tuotetta edes lisäajan päätyttyä, ostaja saa purkaa kaupan. Mikäli taas myyjä tietää, ettei kykene täyttämään puoltaan sopimuksesta jo lisäajan aikana, hänellä on velvollisuus kertoa tästä ostajalla, jolla on puolestaan täten lupa purkaa kauppa jo lisäajan aikana.
  • Kauppalaissa ostajalla ei ole oikeutta purkaa kauppaa ennen tämän lisäajan päättymistä, ellei myyjä ilmoita estyneensä tavaran toimituksesta. Jos myyjä kieltäytyy ennen lisäaikaa toimittamasta tuotetta tai ostaja ja myyjä ovat sopineet ennen sopimuksen tekoa tietystä päivästä, jolloin tavaran pitäisi viimeistään olla toimitettuna, ostajalla on oikeus purkaa kauppa ilman lisäaikaa.
  • Tuotteessa on virhe, mikäli se ei vastaa ominaisuuksiltaan laissa määritettyjä piirteitä (näe lista artikkelista) tai mikäli se ei vastaa ominaisuuksiltaan sitä, mitä on sovittuna. Molemmat, kauppalaki ja kuluttajansuojalaki, määrittelevät tavaran tarvittavat piirteet.
  • Myös myyjän kertoma väärä tieto luokitellaan tavaran virheeksi. Kaikki virheet, jotka ovat olleet tavarassa vaaranvastuun siirtyessä ostajalle, ovat myyjän vastuulla.
  • Myyjän vastuulla eivät ole tavaran normaali kuluminen, virheellinen käsittely, käyttö- tai hoito-ohjeiden noudattamatta jättäminen tai tapaturma, joka on sattunut ostajalle tavaran luovutuksen jälkeen.
  • Jotta ostaja voi vedota virheeseen, hänen täytyy reklamoida siitä myyjälle mahdollisimman pian virheen löytymisen jälkeen, kohtuullisessa ajassa. Kuluttajansuojalain mukaan tähän on kaksi kuukautta aikaa. Jos virhe johtuu myyjän törkeän huolimattomasta tai arvottomasta toiminnasta, esim. jos virheestä on jätetty kertomatta, virheeseen saa vedota ilman reklamaation esittämistä.
  • Takuu on ns. lisäsuoja tuotteelle- jos tuotteessa on takuuaikaa, myyjällä on täysi vastuu tuotteen huononemisesta, mikäli se ei riipu ostajasta.
  • Jotta virheeseen vedoten saa purkaa kaupan, kauppalain mukaan virheen täytyy olla olennainen esimerkiksi sen perusteelta, kuinka suuri merkitys virheellä ostajalle on.
  • Kun kauppa puretaan, osapuolten sopimuksen mukana tulleet suoritusvelvollisuudet lakkaavat, ja jo tehdyt suoritukset tulee palauttaa osapuolille. Jos ostaja on hyötynyt tavarasta, hänen tulee maksaa tästä myyjälle kohtuullinen korvaus. Myyjä puolestaan joutuu maksamaan ostajalle kauppahinnan takaisin korkolaissa määrättyjen korkojen mukaisesti.

 

Summary in English

 

  • The right to cancel the purchase is the last resort when there is a defect in the product. The applicable law for the cancellation depends on the parties involved in the transaction. If both parties are private individuals or business operators, the Sale of Goods Act applies. If one party is a private individual and the other is a business operator, the Consumer Protection law applies, which is oriented towards protecting the "weaker" party in the situation.
  • The buyer has the right to cancel the purchase if the delivery is delayed due to the seller's reasons or if there is a defect in the product. However, the defect is always attempted to be rectified before canceling the purchase.
  • According to the Consumer Protection law, in the case of a delay, the buyer has the obligation to give the seller a reasonable additional time before canceling the purchase. If the seller is unable to deliver the product even after the additional time has expired, the buyer is entitled to cancel the purchase. On the other hand, if the seller knows that they cannot fulfill their part of the contract even during the additional time, they have the obligation to inform the buyer, who then has the right to cancel the purchase during the additional time.
  • Under the Sale of Goods Act, the buyer does not have the right to cancel the purchase before the expiration of this additional time unless the seller informs them that they are unable to deliver the product. If the seller refuses to deliver the product before the additional time or if the buyer and seller have agreed on a specific date before the conclusion of the contract when the product should be delivered at the latest, the buyer has the right to cancel the purchase without additional time.
  • The product has a defect if it does not correspond to the characteristics defined by law (see the list from the article) or if it does not correspond to the agreed characteristics. Both the Sale of Goods Act and the Consumer Protection law define the necessary characteristics of the product.
  • False information provided by the seller is also classified as a defect in the product. All defects that existed in the product at the time of the transfer of risk to the buyer are the responsibility of the seller.
  • The seller is not responsible for the normal wear and tear of the product, improper handling, failure to follow instructions for use or maintenance, or accidents that occur to the buyer after the delivery of the product.
  • In order for the buyer to invoke a defect, they must make a complaint to the seller as soon as possible after discovering the defect, within a reasonable time. According to the Consumer Protection law, there is a two-month deadline for this. If the defect is due to the seller's gross negligence or intentional misconduct, for example, if they have failed to disclose the defect, the buyer can invoke the defect without submitting a complaint.
  • A warranty provides additional protection for the product. If there is a warranty period for the product, the seller is fully responsible for any deterioration of the product that does not depend on the buyer.
  • In order to cancel the purchase based on a defect, according to the Sale of Goods Act, the defect must be substantial, for example, based on the significance of the defect to the buyer.
  • When the purchase is canceled, the performance obligations that came with the parties' agreement cease, and any performances that have been made must be returned to the parties. If the buyer has benefited from the product, they must pay reasonable compensation to the seller for this. On the other hand, the seller has to repay the purchase price to the buyer according to the interest rates determined in the Interest law.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Myyjä ei ole luovuttanut tavaraa sovitusti. Voinko purkaa kaupan?

Sinun tulee ilmoittaa yritykselle toimituksen viivästymisestä ja ilmoittaa heille kohtuullinen lisäaika, jonka aikana odotat toimituksen saapuvan. Jos toimitus ei saavu tuon ajan kuluessa saat purkaa kaupan.

Ilman lisäajan asettamista kaupan saa purkaa, jos myyjä kieltäytyy tavaran toimittamisesta tai hän on tiennyt, että tavara tulee toimittaa ennen tiettyä päivää. Jos kyseessä on esimerkiksi kastajaisia varten ostettu kastemekko ja myyjä on tiennyt juhlien ajankohdan, on hänen täytynyt tietää, että mekko on toimitettava juhliin. Ostaja on voinut myös kertoa myyjälle ennen sopimuksen tekemistä, että tavara on luovutettava tiettyyn päivämäärään mennessä.

2. Tilasin koristeita hääjuhliani varten. Myyjä toimitti tuotteet viikko häiden jälkeen, vaikka sovimme, että hän toimittaa koristeet häitä edeltävänä päivänä. Voinko purkaa kaupan?

Lähtökohtaisesti ostaja saa purkaa kaupan vasta annettuaan myyjälle lisäaikaa toimituksen tekemiseen. Tietyissä tilanteissa tavaran toimittaminen tiettyyn päivään menneessä on kuitenkin niin tärkeää, että ostaja saa purkaa kaupan ilman lisäajan antamista. Jos myyjä on tiennyt, että tuote on saatava juuri tiettynä päivänä, saa ostaja purkaa kaupan ilman lisäajan antamista. Ostajan on täytynyt kertoa ennen kaupan tekoa myyjälle, että tavara täytyy toimittaa ennen tiettyä päivää. Joissain tilanteissa myyjä voi jo tavaran luonteen tai käyttötarkoituksen perusteella tietää, että tavara luovuttamisen on tapahduttava tiettynä päivänä. Esimerkiksi häihin tilatut hääkoristeet, tulee luovuttaa ennen juhlia. Jos myyjä toimittaa koristeet vasta häiden jälkeen, vaikka on tiennyt milloin häät ovat, saa ostaja purkaa kaupan.

3. Ostin kodinkoneliikkeestä kahvinkeittimen. Kahvinkeitin ei toiminut kunnolla ja halusin purkaa kaupan. Myyjä toimitti minulle uuden keittimen. Täytyykö minun vastaanottaa uusi keitin?

Kaupan purkaminen on niin sanottu viimesijainen keino. Ennen kuin ostaja saa purkaa kaupan on myyjällä mahdollisuus joko korjata virhe tai toimittaa uusi tuote virheellisen tilalle. Jos myyjä toimittaa tuotteen kohtuullisessa ajassa, ilman että siitä aiheutuu ostajalle lisähaittaa, ei ostaja saa purkaa kauppa. Virhe on tullut korjatuksi, kun myyjä toimitti uuden toimivan kahvinkeittimen.

4. Ostin pari kuukautta sitten liikkeestä tavaran, joka nyt putosi lattialle. Tavarassa näkyy pieni halkeama. Voinko purkaa kaupan, koska myyjähän on vastuussa virheestä kuuden kuukauden ajan?

On totta, että kuluttajansuojalain mukaan noudatetaan niin sanottu kuuden kuukauden virheolettamaa. Tällöin myyjä yleensä vastaa sellaisesta virheestä, joka tavarassa ilmenee kuuden kuukauden sisällä tavaran luovutuksesta. Myyjä ei kuitenkaan vastaa virheestä, jos voidaan osoittaa, että virhe on tullut vasta myöhemmin. Virheolettamaa ei sovelleta myöskään, jos virhe johtuu esimerkiksi tapaturmasta tai tavaran vääränlaisesta käsittelystä. Koska tavaran virhe johtuu tavaran putoamisesta, ei myyjä vastaa tällaisesta virheestä. Kaupan purkua ei voida vaatia tällaisessa tilanteessa.

5. Ostin autoliikkeestä auton, joka lopulta osoittautui niin rikkinäiseksi, että sovimme myyjän kanssa kaupan purkamisesta. Nyt myyjä ei kuitenkaan suostu palauttamaan koko kauppahintaa, vaan väittää, että olen hyötynyt autolla ajamisesta. Voinko vaatia koko kauppahinnan palauttamista?

Kun kauppa puretaan, tulee kaupan osapuolten palauttaa saamansa suoritukset. Tilanne pyritään siis palauttamaan kauppaa edeltäneeseen tilanteeseen. Kuluttajansuojalain mukaan myyjä voi vähentää palautettavasta kauppahinnasta ostajan saaman käyttöhyödyn. Eli mikäli ostaja on hyötynyt tavarasta, saa myyjä vähentää tätä vastaavan osan palauttamastaan hinnasta. Näin ollen myyjä voi vähentää kauppahinnasta sen hyödyn mitä olet saanut autosta, sen ollessa kunnossa.

 

Aiheesta muualla

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]