Minilex - Lakipuhelin

Eurooppalainen maksukyvyttömyysasetus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yritysten toiminnoilla on yhä enemmän rajat ylittäviä vaikutuksia, jonka vuoksi näitä toimintoja säännellään myös Euroopan unionin lainsäädännöllä. Yritysten rajat ylittävä maksukyvyttömyys vaikuttaa myös sisämarkkinoiden moitteettomaan toimintaan. Euroopan unionin jäsenvaltioita sitoo EU:n asetus maksukyvyttömyysmenettelystä. Tämän asetuksen myötä on yhtenäistetty jäsenvaltioiden rajat ylittävän konkurssin sääntely. Maksukyvyttömyysasetuksen soveltamisalaan eivät kuulu Euroopan unionin ulkopuoliset valtiot. Euroopan unionilla on vahva toimivalta kansainvälisen konkurssioikeuden alalla, ja unionin antaman lainsäädännön avulla säännellään jossakin jäsenvaltiossa alkaneen konkurssin oikeusvaikutuksia toisen jäsenvaltion alueella.

Maksukyvyttömyysasetuksen tarkoituksena on yhteensovittaa maksukyvyttömän velallisen omaisuutta koskevat toimenpiteet eri jäsenvaltioissa konkurssimenettelyn aikana. Asetuksella pyritään lisäksi estämään konkurssivelallista siirtämästä omaisuuttaan tai oikeudenkäyntejä jäsenvaltiosta toiseen edullisemman oikeusaseman saamiseksi. Maksukyvyttömyysasetus ei kuitenkaan perusta ylikansallista konkurssimenettelyä, vaan jokaisella jäsenvaltiolla säilyy oikeus määrätä omasta konkurssilainsäädännöstään. Näin ollen maksukyvyttömyysasetus antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden soveltaa konkurssimenettelyyn sen jäsenvaltion lakia, jossa kyseinen menettely on aloitettu. Maksukyvyttömyysasetus antaa kuitenkin suuntaviivat jäsenvaltioille rajat ylittävän kansainvälisen konkurssin pesänselvitykseen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]