Hei!
Omien töppäyksien vuoksi ( pikavit jne) ajauduin tilanteeseen jossa en enää selvinnyt veloista ja päädyin ulosottoon, joita olen nyt parisen vuotta maksellut. sain kuulla velkajärjestlystä ja alon selvittä äasiaa. Minulla on siis n 66000 euroa ulostotta korkoineen kertynyttä velkaa. Omistamme vaimon kanssa talon, jonka ostimme 4 vuotta sitten. Siihen pankkilaina jäljellä 220000 euroa. Kysyisinkin siis mikä olisi talon kohtalo jos velkajärjestelyyn pääsisi? sitä emme haluaisi menettää. Pankki lainaa maksettu aina ajallaan. Tuloja minulla on n 3400 euroa brutto.

1 vastaus


Minilex

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei

Velkajärjestelyssä velallisen on ensisijaisesti käytettävä velkojensa suoritukseksi kaikki ne tulot, joita hän ei tarvitse välttämättömiin elinkustannuksiinsa ja elatusvelvollisuudesta aiheutuviin menoihin. Velallisen perusturvaan kuuluva varallisuus voidaan muuttaa rahaksi vain tietyin laissa säädetyin edellytyksin. Perusturvaan kuuluvaan varallisuuteen luetaan muun muassa velallisen omistusasunto. Jos siis velallisella on muuta varallisuutta, se on aina käytettävä velkojen suoritukseksi.

Jos velallisella on esimerkiksi velkaa, josta hänen perusturvaansa kuuluva omaisuus on vakuutena, on velallisen maksuvarasta ensin osoitettava tarpeellinen osuus tällaista velkaa varten. Jos velallinen ei kuitenkaan kykene suorittamaan kyseistä vakuusvelkaosuutta, omaisuus on muutettava rahaksi. Lisäksi jos havaitaan, että velallinen, jolla on omistusasunto, ei kykenisi enintään 10 vuotta kestävän maksuohjelman avulla omistusasuntonsa säilyttäen suorittamaan tavallisten velkojen vähimmäiskertymää, on asunto muutettava rahaksi. Omistusasunnon rahaksimuuttoa voidaan kuitenkin lykätä. Tuomioistuin voi nimittäin velallisen vaatimuksesta määrätä, että rahaksimuuttoon saadaan ryhtyä vasta tietyn, enintään yhden vuoden pituisen määräajan kuluttua. Lykkäämisen edellytyksenä on, että sitä velallisen ja hänen perheensä olosuhteet huomioon ottaen on pidettävä kohtuullisena ja velallinen kykenee suorittamaan omistusasuntoa rasittavalle vakuusvelalle juoksevan koron, joka kertyy mainitulta ajalta.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Aiheeseen liittyvät kysymykset