Asuin alivuokralaisena kaksiossa päävuokralaisen ja toisen alivuokralaisen kanssa. Vastoin vuokrasopimustani ja toisten vuokralaisten lupauksia asumisjärjestelyjä muutettiin niin, että asuntoomme otettiin vuokralle toisen kämppikseni säästöhaluista johtuen neljäs kämppis ja hän itse muutti sänkyineen puoleksi eteisen komeroon estäen pääsyni vaatekaapilleni. Hain joskus tavaroita kämppikseni sängyn yllä olleesta toisesta kaapistani ja jouduin nousemaan hänen sängylleen. Myöhemmin hän ilmoitti sängyllä olleiden silmälasiensa rikkoutuneen ja arveli minun astuneen niiden päälle. En ole niitä ainakaan tuntenut enkä nähnyt. Todennäköisesti ne ovat olleet hänen peittonsa alla. Kotivakuutus ei korvaa laseja ja nyt kämppikseni vaatii minua korvaamaan uudet lasit. Miten minun pitäisi toimia?

1 vastaus


1 vastausta

Lähtökohtaisesti oikeutta alivuokraamiseen ei voida kieltää pätevästi sopimuksin. Mikäli ymmärsin oikein tämä neljäs kämppis on varsinaisen vuokralaisen ottama uusi alivuokralainen. Luultavasti alivuokrasopimuksenne sisältää jonkinlaisen erittelyn teille kuuluvasta henkilökohtaisesta tilasta, kuten huoneista, jolloin lähtökohtaisesti kiellettyä olisi ainoastaan ottaa alivuokralainen jakamaan teille oman alivuokrasopimuksenne perusteella kuuluvaa tilaa. Toki jos sopimuksessa on määritelty muitakin selkeitä käyttöönne kuuluvia alueita asunnosta, niin sopimusta voitaneen katsoa rikotun.

Kysymys rikotuista laseista on hankala. Lähtökohtaisesti edes sopimuksenvastainen alivuokraus ei perustaisi oikeutta vahingoittaa toisen omaisuutta. Omaisuus sijaitsi sängyllä, jonka voinee tulkita olevan melko henkilökohtainen paikka, jossa henkilö voi säilyttää omia tavaroitaan vapaasti ilman velvoitetta erityiseen huolellisuuteen. Toisaalta teillä ei ollut kohtuudella mahdollisuutta välttää sängylle nousemista eikä havaita laseja peittojen alta.

Jos oletamme, että lasit rikkoutuivat astuttuanne niiden päälle, on aiheutunut vahinko vahingonkorvauslain mukaan korvattava lasien omistajalle. Riippuu kuitenkin pitkälti alivuokrasopimuksenne ehdoista, että voidaanko vahingon tulkita aiheutuneen ainakin osittain sen vuoksi, että vuokranantaja rikkoi sopimustaan, jolloin hänellä on velvollisuus korvata ainakin osittain rikkoutuneet lasit, vai tulkitaanko vahinko kokonaan aiheuttamaksenne. Lähtökohta on, että lasien omistaja olisi oikeutettu saamaan teiltä korvauksen, jos tosiaan olette lasit rikkonut ja te voisitte sitten vaatia samaa summaa korvauksena ko. sopimuksen rikkomisesta aiheutuneina vahinkoina alivuokranantajaltanne.

On kuitenkin huomioitava, että syyllisyytenne ei ole selvää. Ette itse havainnut lasien rikkoutumista. Rikkoja olisi voinut olla myös lasien omistaja itse, toinen alivuokralainen tai alivuokranantaja. Ei liene mitään keinoa myöskään todistaa, että olisitte kyseisen vahingon aiheuttanut, joten korvausvelvollisuuskin jää tällöin käytännössä syntymättä. Luultavasti lasit omistava alivuokralainen saa pitää hajonneet lasit omana vahinkonaan.

Aiheeseen liittyvät kysymykset