Ovatko sopimukset, jotka päätetään vilpittömän mielen omaavien puolesta yksipuolisesti ilman täyttä korvausta ja ilman mitään jälkikäteistä oikeudensuojaa, valeasiakirjoja ?

1 vastaus


Minilex

49 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Valeoikeustoimi on sellainen oikeustoimi, että se ei todellisuudessa vastaa tekijöiden tarkoitusta. Ulkopuolelta arvioiden tehty toiminta vaikuttaa siis normaalilta, esimerkiksi on tehty kauppakirja, mutta osapuolten tarkoituksena ei ole saattaa voimaan kauppakirjan mukaista oikeustilaa eli vaihtaa esineen omistajaa.

Eri asia valeasiakirjasta on tilanne, jossa on tehty sopimus toisen puolesta, eli käyttäen edustajaa. Edustajan toiminnassa tulee erottaa edustajan kelpoisuus ja toimivalta tehdä sopimuksia. Kelpoisuus määrittää edustajanvallan ulkorajan eli se tarkoittaa kelpoisuutta tehdä ylipäätään jokin tietty sopimus, esimerkiksi kauppa. Toimivalta määräytyy sen mukaan, mitä päämiehen ja edustajan välillä on sovittu. Toimivalta tarkoittaa siis esimerkiksi, että edustajalla on valta tehdä kauppa korkeintaan tietyllä hinnalla. Jos päämies on antanut edustajan tehtäväksi vuokrata hänen talonsa, mutta edustaja myy talon, on edustaja ylittänyt kelpoisuuteensa eikä oikeustoimi sido päämiestä. Jos päämies on sanonut edustajalle, että talo tulee vuokrata tietyllä hinnalla, mutta edustaja vuokraa sen alihinnalla, edustaja on ylittänyt toimivaltansa, mutta oikeustoimi sitoo silti päämiestä. Eli oikeustoimi ei sido päämiestä, jos edustaja on tehnyt sopimuksen ylittäen kelpoisuutensa.

Jos edustaja ylittää toimivaltansa, mutta pysyy kelpoisuutensa sisällä, hän rikkoo päämiehen antamia ohjeita, mutta oikeustoimi on silti pätevä.
Kuitenkin, jos sopimuskumppani on tiennyt, että edustaja rikkoo toimivaltansa, sopimus on pätemätön.

Kun kyseessä on jonkun puolesta tehty sopimus, ei kyseessä siis välttämättä ole valeasiakirja, vaan kyse on sopimuksen pätemättömyydestä.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]