Minilex - Lakipuhelin

Vapaakuukausi palkan ulosmittauksessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ulosmittaus kohdistuu tyypillisesti velallisen palkkaan, eläkkeeseen tai muuhun toistuvaistuloon. Lievennyksen ja lykkäyksen lisäksi ulosottomies voi myöntää vapaakuukausia, eli ulosmittaus keskeytetään määräajaksi, jos palkan ulosmittaus on kestänyt yhtäjaksoisesti tai lähes yhtäjaksoisesti yli vuoden. Sen lisäksi ulosmittaus on tullut suorittaa niin sanottuna tulorajaulosmittauksena. Tulorajaulosmittaus tulee silloin kyseeseen, kun velallisen tulot ovat enintään kaksi kertaa velalliselle laskettavan suojaosuuden suuruiset. Tällöin palkasta ulosmitataan suojaosuuden ylittävästä osasta kaksi kolmasosaa. Jos tuloa ei ole ulosmitattu tulorajaulosmittauksena, velallinen ei voi saada vapaakuukausia tällä perusteella.

Toinen vapaakuukausien peruste on se, että velallisen välttämättömät asumiskustannukset tai muut elinkustannukset ovat hänelle ulosmittauksen jälkeen jäävään määrään nähden korkeat. Kolmanneksi velallinen voi saada vapaakuukausia muusta erityisestä syystä, kuten esimerkiksi silmälasien tai kodinkoneen hankkimiseksi taikka lääkärilaskun maksamiseksi. Vapaakuukausihakemukseen tulee liittää vapaamuotoinen kustannusarvio hankinnasta tai toimenpiteestä. Kustannukset voi arvioida itse tai pyytää ammattilaiselta, kuten lääkäriltä, toimenpiteen kustannusarvio.

Tulorajaulosmittauksessa on oikeus kahteen vapaakuukauteen vuodessa ja ne annetaan viran puolesta. Sen lisäksi velallinen voi hakea vapaakuukausia, mutta vapaakuukausia voidaan kuitenkin antaa enintään kolme vuodessa. Lisäksi on syytä huomata, että samalla perusteella ei voida sekä rajoittaa ulosmittauksen määrää että myöntää vapaakuukausia.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Vapaakuukautena velallinen saa siis kokonaisuudessaan pitää ansaitsemansa palkan.

- Velallisen kannattaa tuoda ulosottomiehen tietoon ne seikat, jotka voivat edesauttaa vapaakuukauden myöntämistä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]