Minilex - Lakipuhelin

Ulosottoperusteen määräaika

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ulosottoasian vireilletulo ja täytäntöönpano edellyttävät ulosottoperustetta, jossa vastaajalle (velallinen) on asetettu ulosottokaaren mukainen velvoite, esimerkiksi maksuvelvoite, tai tietty turvaamistoimi, joka ei ole lakannut maksun, vanhentumisen tai muun syyn takia. Ulosottoperusteet on lueteltu ulosottokaaressa ja niitä ovat muun muassa tuomioistuimen antama tuomio tai turvaamispäätös, välitystuomio, vahvistettu elatusapusopimus sekä hallintotuomioistuimen antama päätös.

Ulosottoperusteen määräajalla tarkoitetaan sen täytäntöönpanokelpoisuutta. Ulosottoperuste, jossa on asetettu maksuvelvollisuus luonnolliselle henkilölle, on täytäntöönpanokelpoinen 15 vuoden ajan. Luonnollisella henkilöllä tarkoitetaan nimenomaan ihmistä; ei yrityksiä, säätiöitä, yhdistyksiä tai muita oikeushenkilöitä. Ulosottoperusteen määräaika on kuitenkin 20 vuotta, jos velkoja on luonnollinen henkilö tai jos korvaussaatava perustuu rikokseen, josta velallinen on tuomittu vankeuteen, valvontarangaistukseen tai yhdyskuntapalveluun. Jos velallinen osoittaa, että saatava on ennen ulosottoperusteen antamista siirretty luonnolliselle henkilölle oikeushenkilöltä, ulosottoperusteen määräaika on kuitenkin 15 vuotta. Näin esimerkiksi tilanteissa, joissa alkuperäinen velka on tehty velallisen ja yrityksen välillä, mutta yritys siirtää saatavan yksityishenkilölle. Vaikka velkoja on tällöin luonnollinen henkilö, on ulosottoperuste täytäntöönpanokelpoinen 15 vuotta eikä 20 vuotta. Ulosottoperusteen määräaikaa ei siis voi pidentää siirtämällä saatava luonnolliselle henkilölle. Ulosottoperusteen määräajan umpeen kuluminen ei estä maksun saamista ulosmitatuista varoista, jos ulosmittaus on toimitettu määräajan kuluessa tai saatava on ilmoitettu ulosottokaaren mukaisessa myynnissä (huutokauppa tai vapaa myynti).

Ulosottoperusteen määräaika lasketaan lopullisen ulosottoperusteen antamisesta. Lopullisia ulosottoperusteita ovat muun muassa yksipuolinen tuomio sekä lainvoimainen tuomioistuimen tuomio. Jos saatavan suoritusvelvollisuus alkaa kuitenkin vasta lopullisen ulosottoperusteen antamisen jälkeen, ulosottoperusteen määräaika lasketaan velvollisuuden alkamisesta. Ulosottoperusteen määräaikaa voidaan jatkaa myös tietyillä laissa säädetyillä edellytyksillä. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]