Minilex - Lakipuhelin

Ulosottorekisteristä annettava todistus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jokaisella on oikeus saada ulosottorekisteristä annettava todistus paikalliselta ulosottoviranomaiseltaan. Todistus koskee sitä pyytäneen henkilön nimeämää velallista ja siihen merkitään pyytämistä edeltäneiden kahden vuoden ajalta velallista ja tämän ulosottoasioita koskevia tietoja.

Todistukseen merkitään ensinnäkin velkojan ja velallisen nimi sekä velallisen syntymä- ja kotikunta. Toiseksi todistuksesta käy ilmi ulosottoasia, sen vireilläoloaika ja mahdollinen passiivisaatavaksi rekisteröinti. Velkojan saatavan määrä ja velkojalle tilitetty määrä sekä estetodistuksen laatu ja päivämäärä merkitään myös ulosottorekisteristä saatavaan todistukseen.

Mikäli rekisterissä ei ole ulosottoasioita koskevia merkintöjä, annetaan todistus myös siitä. Alle 15-vuotiaasta ei anneta todistusta ulosottorekisteristä.

Tavallisesti todistukseen merkitään siis tiedot todistuksen pyytämistä edeltäneiden kahden vuoden ajalta, mutta joissakin tapauksissa todistus voidaan antaa neljältä vuodelta. Tämä on mahdollista silloin, kun pyytäjä osoittaa, että todistuksesta saatavat tiedot ovat tarpeen hänen toimeentulonsa tai muun painavan yksityisen tai tärkeän yleisen edun turvaamiseksi.

Tietojärjestelmään rekisteröidyllä henkilöllä on oikeus saada tieto siitä, kenelle häntä koskeva todistus on viimeisen puolen vuoden aikana annettu. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]