Minilex - Lakipuhelin

Saneerausmenettelyn kustannukset

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Saneerausmenettelyn läpikäymisestä seuraa erinäisiä kustannuksia. Monet kustannuksista lankeavat velallisen maksettavaksi, ja nämä otetaan saneerausmenettelyn edetessä huomioon.

Ensinnäkin saneerausmenettelyssä toimivalle selvittäjälle tulee maksaa toiminnastaan kohtuullinen palkkio. Kohtuullisen palkkion määräytymisessä huomioidaan muun muassa velallisyrityksen taloudellinen arvo, selvittäjän tehtävän vaikeus ja laajuus sekä saavutetut työn tulokset. Vaikeammasta selvittäjän tehtävästä määräytyvä palkkio on luonnollisesti suurempi. Palkkion maksaminen osasuorituksina on tietyin edellytyksin mahdollista. Selvittäjän tehtävänä on seurata saneerausmenettelyn aikana velallisen toimintaa ja valvoa velkojien etuja. Selvittäjän palkkio tulee velallisen maksettavaksi.

Toiseksi, selvittäjän palkkion lisäksi velallisen tulee kattaa ja maksaa selvittäjälle aiheutuneet kustannukset ja muut menot, jotka ovat aiheutuneet saneerausmenettelyyn liittyvien tehtävien hoitamisesta. Nämäkin maksut suoritetaan velallisen varoista. Sekä palkkion että korvattavaksi tulevien kustannusten määrän vahvistaa niin sanottu velkojatoimikunta tai viime kädessä tuomioistuin. Täten palkkion ja korvauksen määrittäminen ei jää velallisen ja selvittäjän väliseksi riidaksi.

Velkojan maksettavaksi jäävät saneerausmenettelystä aiheutuvat sellaiset velkojatoimikunnan kustannukset, jotka liittyvät kyseisen velkojan edustamiseen saneerausmenettelyssä. Myös velkojatoimikunnan yksittäisen jäsenen on mahdollisuus saada korvaus toiminnastaan.

Viimeiseksi se taho, joka haluaa esittää ehdotuksen saneerausohjelmaksi, vastaa itse ehdotuksen laatimisen aiheuttamista kustannuksista.

Täten saneerausmenettelyn kustannukset voivat useasti muodostua yllättävän suuriksi, joten näihin kustannuksiin kannattaa etukäteen varautua. Tarvittaessa kannattaa harkita myös yksinkertaistetun saneerausmenettelyn läpikäymistä, mistä voitte lukea lisää toisesta artikkelistamme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]