Minilex - Lakipuhelin

Päätös saneerausohjelman vahvistamisesta ja saneerausmenettelyn lakkaamisesta ilman ohjelman vahvistamista

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Äänestysselvityksen saatuaan tuomioistuin voi, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi, varata asiaan osallisille tilaisuuden antaa äänestysselvityksestä sekä ohjelman seurantaa koskevista järjestelyistä määräpäivään mennessä kirjallisen lausuman. Kun tuomioistuin on tehnyt päätöksen saneerausohjelman vahvistamisesta ja määrännyt ohjelman seurantaa koskevista asioista, on selvittäjän annettava päätös tiedoksi asiassa osallisille. Saneerausohjelmaa on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei tuomioistuin, jossa asia on muutoksenhaun vuoksi vireillä, toisin määrää.

Mikäli joku asianosaisista vaatii menettelyn keskeyttämistä tai saneerausvelan velkoja vaatii velallisen asettamista konkurssiin, on tuomioistuimen varattava velalliselle, selvittäjille ja saataviensa suuruuden perusteella merkittävinä pidettäville velkojille sekä muillekin velkojille, joita tuomioistuin katsoo tarpeelliseksi kuulla hakemuksesta, tilaisuus antaa määräpäivään mennessä kirjallinen lausuma tai kutsuttava asiaan osallinen kuultavaksi istuntoon. Selvittäjä huolehtii kehotuksen ja kutsun sekä vaatimuksen tiedoksiannosta velalliselle ja velkojille. Selvittäjän on myös viipymättä annettava saneerausmenettelyn lakkaamista tarkoittava päätös tiedoksi kaikille asiaan osallisille henkilöille.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]