Minilex - Lakipuhelin

Lakiosa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lakiosa on rintaperillisille turvattu osuus vainajan jäämistöstä. Rintaperillisiä ovat ensimmäisen parenteelin perilliset, eli lapset ja ottolapset. Mikäli joku heistä on kuollut, tulevat lapsenlapset ja ottolapsen lapset rintaperillisen asemaan. Tätä kutsutaan suoraksi sijaantulo-oikeudeksi. Muilla sukulaisilla ei ole oikeutta lakiosaan. Rintaperillinen on mahdollista tehdä kokonaan perinnöttömäksi vain hyvin harvoissa tilanteissa.

Lakiosa merkitsee erityisesti kahta asiaa:

  1. Rintaperillisellä on oikeus lakiosaan testamentista huolimatta
  2. Perillisellä on oikeus vaatia perittävän eläessään tekemien vastikkeettomien luovutusten huomioimista jäämistön jaossa.

Jäämistön voidaan katsoa jakautuvan kahteen osaan, jotka ovat lakiosa ja vapaaosa, josta on mahdollista määrätä testamentilla. Toisaalta lakiosa voidaan nähdä turvattuna osana rintaperillisen perintöosuudesta, eikä niinkään osana jäämistöstä. Perittävällä on oikeus määrätä testamentilla koko omaisuudestaan, mutta lakiosasäännöt määrittelevät sen, kuinka laajalti testamentti voidaan panna täytäntöön.

Yhteenlaskettujen lakiosien summan tulisi käytännössä olla puolet perittävän jäämistöstä. Muun muassa perinnöstä luopumisilla on kuitenkin vaikutusta yhteissummaan, eikä näin voida aina suoraan laskea. Lakiosa lasketaan jokaisen perillisen osalta erikseen. Suhteellinen lakiosa on puolet lakimääräisestä perintöosasta.

Mikäli lakiosa ja sen määräytyminen mietityttävät, suosittelen soittamaan Minilexin lakipuhelimeen.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

  • Rintaperillisellä on aina oikeus vähintään lakiosaan

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]