Minilex - Lakipuhelin

Isyysrahan suuruus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Koska isyysloma on pääsääntöisesti palkatonta vapaata, maksaa Kela tiettyjen edellytyksien täyttyessä isyysloman ajalta isyysrahaa. Isyysrahaa maksetaan 54 arkipäivältä. Arkipäiviksi lasketaan kaikki päivät maanantaista lauantaihin pois lukien arkipyhät.

Isyysraha maksetaan isän sijaan työnantajalle, mikäli työnantaja maksaa tälle palkkaa isyysloman ajalta.

Isyysrahan suuruus määräytyy isän tulojen perusteella. Laskennassa käytetään pääsääntöisesti perustana edellisenä vuonna verotuksessa vahvistettuja työtuloja. Päiväraha ei kuitenkaan ole yhtä suuri kuin palkka, vaan yleensä noin 70 prosenttia tulojen määrästä. Prosenttiosuus riippuu kuitenkin tulojen määrästä. Päivärahaa laskettaessa työtuloista vähennetään tulojen hankkimisesta aiheutuneet kustannukset, kuten työpaikan ja asunnon väliset matkakustannukset.

Esimerkinomaisesti isyysrahan laskemisesta: jos henkilö tienaa vuodessa 30 000 euroa bruttotuloina, saa hän vanhempainpäivärahaa jokaiselta arkipäivältä 70,00 euroa. Oman isyysrahan suuruuden voi laskea kätevästi Kelan sivuilta löytyvällä päivärahan määrän laskurilla.

Isyyspäivärahan laskemiseen voidaan käyttää perusteena vaihtoehtoisesti myös muita tuloja ja etuuksia. Päiväraha voidaan ensinnäkin laskea päivärahaa edeltäneen etuuden mukaan, mikäli henkilö on opiskellut tai ollut kuntoutuksessa tai työttömänä ja edellyttäen, että päiväraha on näin laskettuna suurempi kuin työtulojen perusteella laskettu päiväraha. Toiseksi, päiväraha voidaan laskea samojen työtulojen perusteella kuin edellinen vanhempainpäiväraha, mikäli uuden lapsen laskettu aika on ennen kuin edellinen lapsi täyttää kolme vuotta. Isyyspäiväraha voidaan laskea myös päivärahaa edeltäneiden kuuden kuukauden työtulojen perusteella, jos henkilön tulot ovat nousseet vähintään 20 prosenttia verotuksessa vahvistetuista tuloista.

Jos henkilöllä ei ole tuloja, on hän oikeutettu saamaan vähimmäispäivärahan. Vuonna 2018 vähimmäispäivärahan suuruudeksi on säädetty 24,64 euroa arkipäivältä. 

Kysy lisää lakimiehiltämme!

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Voit tarkistaa kätevästi päivärahasi suuruuden Kelan sivuilta löytyvällä päivärahan määrän laskurilla: https://asiointi.kela.fi/eprlaskenta_app/PRLaskentaApplication?EJ=VR&lan...

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]