Minilex - Lakipuhelin

Isyyden vahvistaminen kanneteitse

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jos isyyden tunnustamista ei ole hyväksytty Digi- ja väestötietoviraston toimesta siitä syystä, että virastolla on ollut aihetta olettaa, ettei isyytensä tunnustanut mies ole lapsen isä, miehellä on oikeus nostaa isyyden vahvistamista koskeva kanne tuomioistuimessa. Kanneoikeutta ei ole kuitenkaan silloin, kun tunnustaminen koskee lasta, jonka äiti on ollut avioliitossa lapsen syntyessä. Mikäli äiti on lapsen syntyessä avioliitossa, isyys on mahdollista saada isyyden tunnustamisella, mutta tällöin vaaditaan äidin ja aviomiehen hyväksyntä tunnustamisen voimaansaattamiseksi. Isyyden vahvistamista koskeva kanne on nostettava vuoden kuluttua siitä päivästä, jona mies sai tiedon viraston päätöksestä. Kannetta ajetaan äidin tai lapsen kotipaikan tai vakituisen asuinpaikan käräjäoikeudessa. Jos lapsi on kuollut, kannetta ei voida enää panna vireille. Oikeudenkäynnissä alaikäisen lapsen puhevaltaa saa käyttää lastenvalvoja. Puhevaltaa lastenvalvojan ohella saavat käyttää myös lapsen huoltaja ja 15 vuotta täyttänyt lapsi itsekin. Heille kaikille on myös varattava tilaisuus tulla kuulluiksi. Myös lapsella on oikeus ajaa isyyden vahvistamista koskevaa kannetta. Kannetta isyyden vahvistamisesta ei voida ajaa lapsen puolesta, jos lapsi on täyttänyt 15 vuotta ja hän vastustaa oikeudenkäyntiä. Viittätoista vuotta nuoremman lapsen puolesta kannetta ei voida ajaa, mikäli äiti, jonka huollossa tai hoidettavana lapsi on, vastustaa oikeudenkäyntiä. Jos isyyden vahvistamista koskevassa asiassa tulee selvitetyksi, että mies on ollut lapsen äidin kanssa sukupuoliyhdynnässä lapsen siittämisaikana, ja miehen isyys on muutoinkin todistettu, tuomioistuimen on vahvistettava, että mies on lapsen isä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]