» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2012:63 oli kysymys siitä, oliko käräjäoikeudelle kansainvälinen toimivalta tutkia takaisinsaantikanne. Suomalaisen yhtiön konkurssipesä oli nostanut käräjäoikeudessa takaisinsaantia konkurssipesään koskevan kanteen Bahamalta ja Brittiläisiltä Neitsytsaarilta olevia yhtiöitä vastaan. Kyseiset yhtiöt olivat kumpikin valvoneet konkurssissa saman saatavan ja se oli lainvoimaisessa konkurssituomiossa määrätty maksettavaksi sille, joka osapuolia sitovalla sopimuksella tai lainvoimaisella tuomiolla osoitti olevansa oikea velkoja. Käräjäoikeus katsoi, että Suomessa sovellettavien kansainvälisprosessioikeudellisten periaatteiden mukaan kanne voitiin tutkia, mikäli vastaajilla kannetta vireille pantaessa oli ollut Turussa omaisuutta. Lisäksi käräjäoikeuden mukaan ulkomaalaisen varallisuuden oli oltava ulosmittauskelpoista ja siltä vaadittiin jonkinlaista pysyvyyttä ja vakiintuneisuutta. Koska jako-osuus ei kuitenkaan ollut ulosmitattavissa, ei jako-osuutta ollut käräjäoikeuden mukaan pidettävä tuomioistuimen kansainvälisen toimivallan perustavana omaisuutena. Näin ollen käräjäoikeus jätti kanteen tutkimatta. Konkurssipesä valitti hovioikeuteen, mutta hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
Korkein oikeus myönsi konkurssipesälle valitusluvan. Korkein oikeus totesi, ettei kanteen vireille tullessa laissa ollut yleisiä säännöksiä Suomen tuomioistuimen yleistoimivallasta eli kansainvälisestä toimivallasta. Täten toimivallan on katsottu määräytyvän Suomessa sovellettavien kansainvälisprosessioikeudellisten periaatteiden mukaisesti. Lähtökohtana on Korkeimman oikeuden mukaan tällöin pidetty sitä, että asialla oli riittävä liityntä Suomeen. Yleistoimivallan perustavan omaisuuden oli siis Korkeimman oikeuden mukaan oltava sellaista, että tuomion täytäntöönpano oli sen perusteella mahdollista. Toisin sanoen omaisuus oli voitava ulosmitata eikä se saanut olla niin vähäarvoista, ettei sillä ollut täytäntöön pantaessa merkitystä.
Korkein oikeus totesi, ettei kansainvälinen toimivalta syntynyt vielä pelkästään sillä perusteella, että takaisinsaantikanteella oli kiinteä yhteys Suomessa käytävään konkurssimenettelyyn. Korkeimman oikeuden mukaan ratkaisevaa sen sijaan oli, pidettiinkö yhtiöille konkurssituomiossa maksettavaksi määrättyä jako-osuutta sellaisena näille Suomessa kuuluvana omaisuutena, jonka perusteella takaisinsaantikanteen hyväksyvän tuomion täytäntöönpano oli Suomessa mahdollista. Ulosottokaaren mukaan saatava voidaan ulosmitata, vaikkei velallisella vielä ole lopullista saamisoikeutta, jos saatava on riittävästi yksilöity sopimuksessa tai kun velallinen on vaatinut toiselta suoritusta sopimuksen tai lain perusteella. Vaikka siis sitä, kummalle yhtiölle saatava kuului lopullisesti ei vielä ollut todettu, saatava oli Korkeimman oikeuden mukaan niin yksilöity, että se ulosottokaaren perusteella voitiin ulosmitata. Lisäksi saatava ei ollut niin vähäarvoinen, ettei sillä olisi täytäntöön pantaessa merkitystä. Koska takaisinsaantikanteen hyväksyvä tuomio olisi voitu panna täytäntöön sanotun jako-osuuden käsittävän saatavan perusteella, Korkein oikeus katsoi asialla olleen sellainen tosiasiallinen yhteys Suomeen, että käräjäoikeudella oli kansainvälinen toimivalta tutkia kanne. Näin ollen Korkein oikeus kumosi hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot sekä palautti asian käräjäoikeuteen, jonka oli omasta aloitteestaan otettava asia käsiteltäväkseen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa