Minilex - Lakipuhelin

Yleisötilaisuuden järjestäjän vastuu ja perusteet vastuusta vapautumiselle

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Erilaisten tilaisuuksien järjestäjät ovat vastuussa, jos joko tilaisuuden yleisölle tai tapahtumaan osallistuville kilpailijoille aiheutuu vahinkoa tilaisuuksien johdosta. Lisäksi tilaisuutta järjestettäessä on varmistettava, ettei ympäristöllekään aiheudu huomattavaa haittaa tilaisuuden järjestämisestä. Riippuu tietenkin tilaisuuden luonteesta, millaisia turvatoimia on käytettävä henkilöiden ja ympäristön suojaamiseksi vahingoilta.

Todistustaakka vahinkotapahtuman johdosta kuuluu tilaisuuden järjestäjälle. Hänen siis tulee todistaa ettei turvallisuustoimenpiteiden laiminlyöntiä ole tapahtunut, jos hän haluaa välttyä vahingonkorvausvastuulta. Muussa tapauksessa oletetaan automaattisesti, että järjestäjä kantaa korvausvastuun.

Tilaisuuden järjestäjä voikin vapautua vastuusta, jos hän osoittaa, että hän on ryhtynyt kaikkiin mahdollisiin varotoimenpiteisiin jotka estäisivät mahdollisen vahingon sattumisen, mutta vahinko on tapahtunut kaikesta tästä huolimatta. Tällöin hän on omalta osaltaan noudattanut riittävää huolellisuutta.

Toinen seikka jonka vuoksi tilaisuuden järjestäjä voi vapautua vastuusta, on odottamattomat ja yllättävät olosuhteet joihin ei olisi mitenkään osattu varautua. Tällaisia seikkoja voivat olla esimerkiksi poikkeukselliset sääolosuhteet tai ulkopuolisen tahon vahingonteot.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa