Minilex - Lakipuhelin

Median vastuu julkaisemistaan tiedoista

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Media on vastuussa julkaisemastaan tiedosta, olipa se paikkansapitävää tai ei. Vaikka tieto olisikin totta, se voi silti vahingoittaa asianosaista siten, että medialle syntyy vahingonkorvausvastuu. Esimerkiksi henkilön yksityiselämän suojaa loukkaava tietojen levitys on rikos silloinkin, kun levitettävät tiedot ovat sinänsä totuudenmukaisia.

Media joutuu vastuuseen erityisesti silloin, kun julkaistaan keksittyjä tietoja henkilöstä ja siten loukataan kyseisen henkilön kunniaa. Koska mediassa voidaan levittää tietoja laajalle yleisölle nopeasti ja siten myös laajaa vahinkoa aiheutuu helposti, median on noudatettava varovaisuutta ja huolellisuutta tietojen ja kuvien levityksessä. Esimerkiksi jos henkilö on rikosepäilyjen kohteena, häntä ei tule mediassa leimata kiistämättä syylliseksi ennen kuin asiasta on saatu varma tieto.

Toinen tilanne on se, että julkaistaan tietoa joka pitää paikkansa, mutta tiedon julkaiseminen olisi edellyttänyt henkilön suostumuksen. Myös tällainen oikeudeton tietojen levitys voi johtaa median vahingonkorvausvastuuseen. Yksityisyyden suojan piirissä olevan tiedon julkaiseminen edellyttää suostumusta siltä, jota tiedot koskevat. Vaikka tällaiset suostumuksenvaraiset tiedot olisivat päässeet vuotamaan julkisuuteen, se ei tarkoita että tiedot olisivat jatkossa vapaasti levitettävissä. Suostumus tietojen levittämiseen on siis aina saatava tietojen kohteelta itseltään.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]